Nuorcamino

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Muu -sanoo lehmä

Hei!
Pääsimme tänään katsomaan kun lehmät kirmaisivat
  ensimmäistä kertaa kesälaitumelle.
Sanotaan että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
eli tässä parhaita paloja aamun tunnelmista:
















Suuret kiitokset Kimmolle, Marjolle ja pojille kun jaoitte kanssamme tämän hienon kokemuksen!

Lehmänmaidosta voi valmistaa esim.
tätä herkullista kotijuustoa:


Kotijuusto
2 L täysmaitoa
2 kermaviiliä
8 munaa
0,5 rkl hienonnettua merisuolaa
yrttisilppua

Kuumenna täysmaito lähes kiehuvaksi paksupohjaisessa kattilassa. Sammuta levy ja vatkaa joukkoon keskenään sekoitetut kananmunat ja kermaviilit. Kiehauta ja sekoittele seosta koko ajan ettei pala pohjaan. Sammuta levy ja anna juustoutua vartin verran. Kerää juustomassa, lisää suola, vatkaa hienoksi, lisää yrttisilppu ja nostele sideharsolla vuorattuun lävikköön tai juustomuottiin. Anna tekeytyä seuraavaan päivään.
Kumoa ja koristele.

Ota hera talteen ja käytä sämpylätaikinanesteenä.

Viikonlopun mässäilystä harmistuneena 
osallistuin ystäväni Tarjan kanssa illalla
 kahteen jumppaan peräkkäin. 
Ohjaajamme mukaan maailmassa ei ole mitään niin hienoa kuin hauistreeni.
Viinilasi ja Perniön grillattu Chorizo-makkara edessäni, epäilen vahvasti, 
että ohjaajallamme on jäänyt jotakin hyvää vielä kokematta...
Ihanaa alkavaa viikkoa ystävät,
kolme päivää puurretaan 
ja sitten taas juhlitaan!
t. Sanna

1 kommentti:

  1. Voi tuota riemua! Olisipa kiva päästä seuraamaan lehmien kirmausta.
    Tyttäreni kertoi, että hevoset käyttäytyvät ihan samalla tavalla päästessään
    ensi kertaa laitumelle. Taluttajan pitää olla kuulemma vankkarakenteinen ja
    kokenut, sen verran kova kiire hepoilla on päästä tuoretta heinää syömään ja
    nauttimaan vapaudesta.

    Kivaa pätkäviikkoa ja vapun odotusta!

    VastaaPoista