Vieraile Elämys Ämmin nettisivuilla

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Tammikuun Ämmihaaste


Caminon jälkeen tiedän, että kaikki on mahdollista
- meille jokaiselle.

Siksipä teen näin:

 Haastan sinut kävelemään (sauvoilla tai ilman), 
hiihtämään tai pyöräilemään 1000km
 ennen kuin juhannus koittaa. 

Muista, että tärkeintä on matka, ei perillepääsy.

Avaa ovi, 
ota ensimmäinen askel  ja
anna tien viedä...

Nappaa haaste vastaan!
t. Sanna



tiistai 2. tammikuuta 2018

Ihanaa Uutta Vuotta Ystäväni!


Ihanaa alkanutta voimavaran ja itsensä arvostamisen vuotta sinulle ystäväni!

Täällä Elämys Ämmissä vuosi pyörähti liikkeelle vauhdikkaasti,
projekteja toisensa perään viriteltiin jo tänään 2.1.
Ensimmäinen näkyvä esimerkki siitä on
jo loppiaisena pidettävä
Hyvinvoivana uuteen vuoteen-tapahtuma,
missä toivon näkeväni sinutkin.

Aloitetaan uusi vuosi itseämme hoitaen.
Sinulla on mahdollisuus tutustua mm. kalevalaiseen jäsenkorjaukseen, energiatuotteisiin ja aromaterapiaan.


Heti aamulla on luvassa painavaa asiaa ruoasta ja sen merkityksestä terveydelle.
Päivää siivittää metsä/pihajumppa, uusi luontopolku, Green care-malli hyvinvoinnissa, oman unelmakartan valmistus ja matka upeaan vuoteesi 2018.


Ohjelmaa tuottamassa aromaterapeutti Ulla-Maija Grace,
liikunnallisen elämäntavan innostaja Hanna Nieminen,
jäsenkorjaaja ja loimunalle Joni Hernberg,
voimavarakouluttaja Johanna Helmiö ja Elämys Ämmi.

Anna aikaa ainutlaatuiselle itsellesi ja tule päiväksi meille.
Rakennetaan sinulle uudesta vuodesta hyvinvoinnin vuosi.
Sisäänpääsy 5€.
Aloitamme klo 10.
Mahdollisuus maksulliseen aamiaiseen ja kasvisruokalounaaseen.

Olet sydämellisesti tervetullut meille <3

t. Sanna
puh. 045 669 0669
https://www.facebook.com/events/1776534352380217/


maanantai 23. lokakuuta 2017

Kaikki hyvä loppuu aikanaan (Camino VII)


Vaelluksemme viimeiset päivät kuluivat Santiagosta kohti Finisterraa.

Reitti kulki korkeiden kukkuloiden yli ja välistä.





Pienet kylät, polut ja asfalttitien pätkät seurasivat toisiaan.

 Palmuja, appelsiinipuita ja horreos-varastoja riitti edelleen.
 Kastanjat, omenat, viinirypäleet ja viikunat olivat juuri kypsyneet ja
niitä söimmekin välipaloina alinomaa.

Maisemat muistuttivat Lapin vaaroja,
 sillä erolla että laella kasvoi eukalyptuspuita mäntyjen sijaan.

Kulkijoita oli liikkeellä enää harvakseltaan.


Galician luoteisosaa kutsutaan nimellä Costa de Morte, Kuoleman rannikko,
sillä se on karu ja kivinen ja täynnä vaarallisia särkkiä.
 Lukematon määrä laivoja on uponnut sen vesillä.


Perillä suuntasimme kohti Cabo Finisterreä, majakkaa,
 joka on rakennettu v. 1868.
 Aikoinaan maailman uskottiin olevan pannukakun muotoinen
ja päättyvän juuri tänne.


Oikeaoppinen pyhiinvaeltaja kävisi täällä uimassa,
 polttaisi vaatteensa ja katsoisi auringonlaskua.
 Majakan alapuolella uinti on kuitenkin hengenvaarallista ja tuuli oli niin navakkaa,
 ettemme olisi saaneet vaatteitamme syttymään.


Atlantti kohisi alhaalla ja olisimme voineet vain istua ja katsella merta.
 Aistia tunnelmia ja tuoksuja.

Ehdottomasti matka kannatti.
 Elämä Caminolla oli ennakkoluulotonta hetkessä elämistä.
 Yksinkertainen elämä,
 kaikki tarvittava selkärepussa oli henkisesti rauhoittavaa.


Viisi viikkoa ja 900 km opetti paljon fyysisistä rajoista,
 ajan kulumisesta ja mahdollisuuksista.
 Se opetti myös kärsivällisyyttä.
 Ei pidä tuijottaa päämäärää vaan nauttia tästä hetkestä.


Oli hienoa olla hetken yhtä joukkuetta.
 Se oli ystävyyttä yli rajojen.
 Tapasimme monia, jotka vaelsivat Caminoa 8 tai 12 kerran.
 Kuulimme miehestä, joka oli lähtenyt vaellukselle vuonna 1997
 ja kävelee siellä edelleen.
Nyt hän on 80-vuotias ja elämänsä kunnossa.


Oli hienoa kokea myös,
 että Espanja on muutakin kuin aurinkorannikko.
 Sillä on pitkä historia, monipuolinen luonto ja
 ystävälliset ja avuliaat ihmiset.
Ja kuinka paljon voikaan kokea, kun ei aina kiirehdi.


Finisterran rantakalliolla istuessamme kysyin Timolta,
 lähtisikö hän jonain päivänä polkupyörällä Itämeren ympäri.
 Arvatkaapa mitä hän vastasi?

Kiitos että kuljit tämän ikimuistoisen matkan kanssamme.

Sunnuntaina klo 16 Elämys Ämmissä tarjolla lisää
 kertomuksia, kahvia ja Santiagokakkua.
t. Sanna ja Timo

Kävele - syö - nuku - repeat... (Camino VI)


30 päivää, 810 km ja vihdoin olemme Santiagossa.
 Ei ole olemassa vain yhtä Caminoa,
 vaan vaihtoehtoreittejä on useita ja meidän vaelluksemme oli tämän mittainen.


Viimeiset kilometrit olivat erityisen kauniita sekä Galician vuoriston,

että eukalyptuspuita ja tammimetsien ansiosta. 
Valo siivilöityi upeasti oksiston lomasta tuhatvuotiselle poluille. 
Tiet olivat ruuhkaisia,
 sillä useat vaellusreitit yhtyivät ennen Santiagoa.


Kaikki pyhiinvaeltajat saavat compostelan eli todistuksen
 kunhan viimeiset sata kilometriä on kävelty 
ja päivittäin kerätty vähintään kaksi leimaa passiin.
 Tämän vuoksi loppusuoralla näkyikin monenlaista kulkijaa.


Saapuessamme kaupunkiin Galician perinnesoittimen gaitan eli säkkipillin soitto toivotti meidät tervetulleeksi aukiolle.


Itse Santiago de Compostelan kaupunki oli erittäin vaikuttava kokemus. 
Luostarit, kirkot, kujat ja leppoisa tunnelma olivat jo nähtävyys sinänsä.
 Sekä vanha kaupunki että koko pyhiinvaellusreitti on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi.


Jo keskiajalla kaupunkiin alkoi virrata pyhiinvaeltajia katsomaan 
Jeesuksen opetuslapsen, Pyhän Jaakobin hautaa.
 Ruumis on uskottu päätyneen Santiagoon simpukoiden kuljettamana sen jälkeen kun hänet oli mestattu marttyyrinä Jerusalemissa.

Illalla osallistuimme katoliseen messuun,
 joka oli kaunis ja liikuttava. 
Erikoisuutena kirkossa oli suuri katosta riippuva suitsukeastia,
 jota heijattiin käytävää pitkin.
 Aikoinaan sen tarkoituksena oli peittää pyhiinvaeltajien haju.
 Messun jälkeen pääsimme vielä katsomaan hopeista arkkua,
 jossa kuuleman mukaan Jaakobin luita säilytetään.


Kirkko oli tupaten täynnä kansaa ja joukko mitä värikkäin.
Oli hienoa saada olla osana tätä vuosisatojen helminauhaa
ja kokea kuinka hyvältä pienenä olo voikaan tuntua.
Meitä oli paikalla nuoria ja vanhoja,
 hyväkuntoisia ja heikompia.
Ikään ja kuntoon katsomatta.
 Tällä matkalla motivaatio ratkaisi,
 ja ennen kaikkea vahva tahto.

Tänään matkamme jatkuu kohti Finisterraa.
Paikkaa, minne maailman uskottiin ennen loppuvan.


Terveiset Caminon viimeiseltä kolmannekselta! (Camino V)


Määränpäämme lähestyy päivä päivältä.
 Vaelluslämpötilat ovat vaihdelleet aamun +3 asteesta
 iltapäivän runsaaseen 30 asteeseen.


Monen mielestä Caminon viimeinen kolmannes on kaunein ja paras. 
Upeat vuoristomaisemat, viehättävät luonnonkivistä 
rakennetut muurit ja talot ja ikivihannat vanhat metsät
 luovat vaihtelevan tunnelman.


 Monet näistä ovat valokuvauksellisia maailmanlopun kyliä,
 joita rappio pukee. 
Osa taloista on romahtamaisillaan ja osa on romahtanut.
 Taloja ja kokonaisia kyliä on myytävänä.


Koko Caminon kohokohtaa Cruz de Ferroa eli rautaristiä
 odotimme lähes koko matkamme ajan.
 1500 m korkeudessa seisoo pitkä tammitolppa, 
jonka päällä on pieni risti.
 Vaeltajat ovat jo satojen vuosien ajan tuoneet kiviä tänne.
 Säännön mukaan kivi pitää tuoda kotoa saakka ja
 kantaa koko matkan itse.
 Vaeltajille kiven laskeminen kasaan merkitsee turhan taakan jättämistä taakseen.


Toinen kohokohta oli O Cebreiron kukkulakylä,
 josta näkee kaikkiin ilmansuuntiin.


Sekä rautaristiin, että kukkulakylään olimme molemmat melko pettyneitä.
Italialaiset pyöräilijät hienoilla maastopyörillään ajoivat aivan rautaristin juureen vaeltajien jättämien muistokirjoitusten päälle ottamaan selfieitä itsestään.

O Cebreirossa taas oli bussilasteittain turisteja ja meteli sen mukainen.


Vaelluksella olemme saaneet tottua hiljaisuuteen ja luonnonääniin ja 
huomanneet että kulkijalle tärkeintä on tie.


Vaeltajien määrä on huomattavasti vähentynyt,
 osasyynä ehkä Espanjan levottomuuksien aiheuttama epävarmuus.


Olemme tutustuneet ulkoministeriön ohjeisiin
 ja täällä maaseudun pienissä kylissä olemme enemmän kuin turvassa.


Matkaa on jäljellä enää hitunen ja olo on samaan aikaan helpottunut ja haikea.
 Kun aamulla jälleen kerran jatkamme kohti Santiagoa,
 on viikon aikana kilometrejä kertynyt 182
 (kokonaismatka 740km)



Terveiset Mesetan laidalta! (Camino IV)


Olemme viimein saaneet päätökseen
 loputtoman ylätasangon eli Mesetan. 
228km Burgosista Astorgaan sisälsi ruskeaksi kynnettyä peltoa 
ja kaikki näkemämme oli pölyistä,
 yksitoikkoista ja pelottavan autiota.


Edessä siinsi useimmiten vain tuulimyllyjen rivistö.
Kuljimme paahtavassa auringossa kymmenien kilometrien suoraa,
 raskaskulkuista polkua.
Usein tuntui siltä, ettemme etene lainkaan,
 sillä oikealla puolellamme näkyi koko ajan lumipeitteiset Cantabrian vuoret.


Meseta on useimmille matkan haastavin osuus.
 Täällä koetellaan henkistä kanttia:
 hiljaisuus, yksinäisyys ja loputon horisontti vievät mielen tiedostamattomaan. 
On ollut aika miettiä rakkaita, läheisiä ja ihmisenä olemista.
 Kipeitäkin asioita on ollut aika ja lupa käsitellä.


Koska iltapäivät ovat olleet paahtavan helteisiä,
 olemme lähteneet liikkeelle paljon ennen auringonnousua.
Timon superotsalampun valossa olemme kulkeneet läpi Mesetan isolla porukalla.

Maanantaina pääsimme vihdoin Leonin keskiaikaiseen kaupunkiin,
 jonka vanha osa on yksi Caminon kohokohdista.


Minkäänlainen makumatka Espanjaan camino ei ole.
 Tarjousspagettia ja patonkia on tarjolla yllin kyllin.
 Pedegriinomenu sisältää kolmen ruokalajin illallisen
 ja puoli pulloa punaviiniä.
 Ruoka on useimmiten tehty halvoista raaka-aineista.
 Hinta on kympin molemmin puolin.
Mikäli haluaa syödä hyvin, on valittava albergue (majatalo),
 jossa on oma keittiö ja valmistettava ruokansa itse.
 Tai vaihtoehtoisesti valittava korkeatasoinen ravintola ja
 maksettava siitä sen mukaisesti.

Ennen muinoin vesi oli likaista ja pyhiinvaeltajat joivatkin janoonsa olutta ja viiniä.
 Koko vaellus sujuikin mukavasti pienessä maistissa.


Vesi on ollut hyvää koko matkamme ajan ja viini vielä parempaa...

Viikon aikana kilometrejä taittui 185   (kokonaismatka 558).


Nyt jatkamme kohti Caminon korkeinta kohtaa, 
joten haasteita on jälleen edessä.

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki... Yhdessä kuljemme.... (Camino III)


Olemme viikon aikana kulkeneet läpi Riojan ja Burgosin maakunnan.
 Viiniviljelmät ovat vaihtuneet maissi- ja auringonkukkapelloiksi,
 vuoristomaisema tasangoksi ja puusto loppunut lähes tyystin.
 Kilometrejä on kertynyt 193 (kokonaismatka 373).


Vesikellovertailu on vaihtunut tukiside- ja teippauskisailuun.

 Iltaisin pohdimme edelleen onko kyseessä joukkoharha vai
 keski-ikäisten alati kulkeva lemmenlaiva.


Kaikesta huolimatta olemme positiivisesti yllättyneitä
 pyhiinvaeltajien yhteisöllisyydestä,
 sekä paikallisten asukkaiden palvelualttiudesta ja kohteliaisuudesta.
 Jokainen vastaantulija vauvasta vaariin toivottaa "Buen Caminon"
 ja eksyksissämme polulta,
 meidät ohjataan oikealle tielle.


Vaikka paikalliset pitäisivätkin vaeltamista joutilaana ajanhukkana,
 tuo se työtä monille. 
Pienet muutaman sadan asukkaan kylät ovat elinvoimaisia juuri matkailun ansiosta.


Viikonloppuna kävelimme läpi parin sadan asukkaan Atapuercan,
 josta on löydetty Euroopan vanhimmat, n. puoli miljoonaa vuotta vanhat, ihmissukuisten lajien fossiilit.
 Vähemmän mairittelevaa on, 
että ensimmäiset ihmiset olivat kannibaaleja,
 jotka söivät kilpailijoidensa nuoret jälkeläiset.


Osallistuin myös elämäni ensimmäiseen katoliseen messuun,
 jossa pappi joi kaiken ehtoollisviinin itse 
ja sen jälkeen antoi minulle ranskalaisen poskisuudelman.

Seuraavaksi edessä matkan haastavin osuus:
meseta ja siitä sitten seuraavassa jaksossa...