Nuorcamino

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Lauantai - kuin pieni lottovoitto



Hei!
Sain eilisen päivän aivan yllättäin vapaaksi.
 Ylimääräinen vapaa tuntui pieneltä lottovoitolta 
varsinkin kun aurinko paistoi ja
 kevätfiilistä oli runsaasti  rinnassa. 
Aamulla lähdimme retkelle Paimion Vakkavuoreen
 katselemaan upeita  maisemia.
Puiden silmut olivat  avautuneet ja
 lintujen kevätkarkelot täytti äänimaailman.


Kuvassa vuori ja vuoren akka ;)


Aamukahvi Peimarin latu- ja polku ry:n huoltamalla
 viihtyisällä ja siistillä Hevonpään laavulla maistui
erityisen hyvälle.




Iltäpäivällä teimme polkupyöräretken paikallisen
 Kankaanrannan puutarhan 10-vuotissynttäreille.
Orvokit kukkivat kauneimmillaan ja 
kansaa oli liikkeellä sankoin joukoin.
Tämä vuosittainen tapahtuma ehdottomasti
 koettava ja nähtävä:
kukat, tuoksut ja tunnelma,
Panun keittämä hernekeitto,
kahvi ja kakku,
sukulaiset, tutut ja kylänmiehet
- kaikki liikkeellä samanaikaisesti.




Esiintyjinä syntymäpäivillä olivat kylän omat 
sisarukset  Anu ja Jouni Keronen.
Loistava hetki pysähtyä,
nauttia hyvästä musiikista
sekä elämästä yleensäkin.


Illalla ikkunanpesua ja veneen kunnostusta,
saunaa, silakkarullia ja hyvää salaattia.
Loistava lauantaipäivä!


Tänään lähdetään päästämään lehmät
 ensi kertaa ulos talven jälkeen...
Jännittävää!

Aurinkoista pyhää!
t. Sanna

Yrttisilakat uunissa:
500 g silakkafileitä
yrttisilppua (käytin tilliä, persiljaa ja ruohosipulia)
chiliketsuppia
merisuolaa myllystä
pippuria myllystä
Creme Cuisine tilli & sitruuna

Lado silakkafileet nahkapuoli alaspäin leivinpaperille. Suolaa ja pippuroi. Sekoita ketsupista ja yrteistä tahna ja nostele pieni nokare fileiden päälle. Kääri fileet rullaksi ja nosta voidellun piirakkavuuan pohjalle. Suolaa ja pippuroi tarvittaessa vielä päältä. Levitä Creme Cuisine päälle. Uuniin 200 astetta,  20 min. Tarjoa hyvän salaatin ja uusien perunoiden kera..

7 kommenttia:

  1. Asutteko ihan naapurissa....me asutaan Kaarinassa ja ennen Piikkiössä...no nythän nuo on samaa..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkin voi sanoa :) . Asumme Sauvossa eli jos ei ihan naapurissa, niin lähellä kuitenkin.

      Poista
  2. Kyllä kevät on ihanaa aikaa vaikka retkeillä!

    Nam, silakat kuulostavat herkullisilta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, pitäisi aina muistaa että kauniita paikkoja on myös ihan tässä lähellä. Ja silakat olivat tosi hyviä. Kaunista pyhää sinulle!

      Poista
  3. Tosi mukavalta ja monipuoliselta kuulosti sinun vapaapäiväsi! Hirmuisen paljon sitä ehtiikin tehdä yhden päivän aikana. Olet kyllä melkoinen puuhanainen :) Veneen kunnostusta sielläkin ohjelmassa. Joko kohta vesille? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme täällä sellaisia aamuihmisiä. Illalla kuuden jälkeen ei enää tapahdu yhtikäs mitään ;) ...Veneen laskuun on vielä aikaa, sisähommia tehdään kovaa vauhtia. Joko olette laskeneet?

      Poista
    2. Minä yritän kovasti opetella aamuihmiseksi, jollainen miehenikin on (ja on aina ollut). Veneellä se jostain syystä onnistuu todella hyvin, mutta varsinkin talvisin aikaiset heräämiset edelleenkin takkuavat ;) Huomenna päivällä lasketaan tuo meidän purtilo. Illalla töiden jälkeen käydään sitten siirtämässä saaren toiselle puolelle kotilaituriin. Meillä veneen pohjan kunnostus oli tänä vuonna se tärkein tehtävä, joten sisähommat jäivät ensi vuoteen. Aurinkoisia ja lämpöisiä kunnostuskelejä sinne teillekin! :)

      Poista