Nuorcamino

torstai 17. huhtikuuta 2014

Kuvahaaste # arki # 3/5

Heippa!

Sain  Onnen hetkiä paratiisissa Teijalta jokin aika sitten mukavan kuvahaasteen,
jossa tarkoituksena on tehdä viisi postausta aiheesta arki.
Ensimmäinen kuvahaasteeni käsitteli 
Tämä kolmannen kuvahaasteen aiheeksi valitsin 
PIHAN,
joka on minulle erittäin rakas osa arkea.
Pihamme on ainaisen suunnittelun ja muutoksen kohteena,
eikä todennäköisesti valmistu koskaan.
Puuhastelu puutarhassa on mitä parhain keino
 vähentää stressiä ja
luoda positiivista energiaa.

Tällä kertaa kuvahaaste  lähtee
 ihanalle
jonka elämänmakuiset kuvat ja positiivinen elämänasenne
 lumoavat minut kerta toisensa jälkeen.

Ole hyvä Irmastiina!


Kevät on minulle luovuuden aikaa:
Lumi ja jää väistyy,
valo tuo esiin kauneuden,
valon ja varjon leikin.
Lämpö viivähtää iholla,
kasvot saavat terveen hehkun.
Kevät tuntuu naurunrypyissä saakka.



Talvella kaadetut puut on saatu sahattua ja halkaistua,
ne odottavat suorissa riveissä seuraavaa kylmää kautta.


Ensimmäiset perennat työntävät uutta versoa
iloiten kilpaa emännän kanssa lämmöstä ja valosta.


Orvokeiden aika on alkanut.
Kukkakaupat ja kasvihuoneet pullistelevat
uutta satoa.
Värejä on jokaiseen makuun 
ja luovuudelle voi antaa täyden vallan.
Orvokki on siitä ihana kukka, ettei se
 hätkähdä huonoakaan säätä.
Ruukuilla, amppeleilla ja koreilla
saa ihanasti uutta ilmettä puutarhaan.


Pääsiäisen kunniaksi pihakeinuakin koristaa
viiriäisen pesä,
jota pieni posliinikukko vahtii.


Viime kesänä valmistunut roskakatoksemme
vastaanottaa vieraat ja toimii samalla
myös talonnumerokylttinä.

Pää täynnä unelmia, haaveita ja pilvilinnoja.
Pihatöissä on hyvä tuulettaa aivoja,
nollata päivän tapahtumia,
nauttia lounatuulesta ja iltapäiväkahvista kuistilla.


Pihapäivän jälkeen maistuu hyvä salaatti,
 grillin kuumuudessa tirissyt naudanpihvi
ja lasi täyteläistä viiniä.

Tälläinen arki on parasta,
se antaa voimaa,
luo keskittymiskykyä ja
 uuden kasvun myötä onnea
niin että melkein läkähtyy!

Ihania keväisiä piha & puutarhahetkiä sinulle!
t. Sanna


Se on tauti, 
maaliskuussa se iskee
kun posti tuo värikkään
hinnaston
tulppaanien maasta.
Tiedät että puutarha nukkuu
lumen alla, 
mutta mieli jo istuttaa niitä
kivenkoloihin, 
äkkiä tahtoisit ne kaikki. 
Järki tietää sen hulluudeksi,
mutta miten ihana hulluus:
kylvää vähät rahansa tuuleen, 
pellot kukkia täyteen. 

-Helena Anhava- 

2 kommenttia:

  1. Kevät <3
    Upeat kiveykset teidän pihalla! On siinä ladottu kivi poikineen ja kiviä sommiteltu oikein urakalla.
    Kaunista! Voi kunpa meilläkin olisi yhtä hieno roskakatos, toistaiseksi roska-astiat paljaan taivaan alla niin kotona kuin täällä möksälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miellä on pihalla työnjako. Timo latoo ja minä kannan. Hyvää hermolepoa. Takapiha on vielä ihan kesken, uutta kivi- ja sepelikuormaa taas kaivataan. Kyllä tämä varmasti jonakin vuonna valmistuu ;)

      Poista