Tunteella ja tuurilla: Parisuhdeleiri 2/3

Hei!

Parisuhdeleiri postauksemme on päässyt kakkososaan:

"Korkeuseroja"

Tonttimme sijaistee kylän korkeimmalla kohdalla,

ja sitä hankittaesta oli jo selvää että räjäytyksiä,

 korkeuseroja ja kovaa työtä emme voi välttää.

Rappusia ja kivetyksiä on rakennettu jo kuuden vuoden ajan.

 Tutut tuntevat meidät ikuisina kivenkantajina,

 mutta lopulta saimme viimeisetkin rappuset pihallamme valmiiksi.

Olin ensin sitä mieltä,

 että tämä kaltevuus oli niin olematon,

 ettei näitä rappusia olisi tarvittu.

Nyt kun ne ovat valmiit,

myönnän auliisti olleeni väärässä:

Korkeuseroa on yllättävänkin paljon.

Kun ikäännymme,

liikkumiseen kiinnittää enemmän huomiota.

Tämän lisäksi yksilölliset ja kulutusta kestävät

 kiviportaat ovat myös kauniit ja ajattomat.

(Lue: talon rouva sai uusia kukkapurkkien paikkoja)

Tältä siis näyttää valmis eteläpääty,

seuraavassa postauksessa sitten vielä

sitä vedenpaisumuksen odottelua ja

kuvia siitä mistä tämä kaikki oikeastaan alkoi...

Ihkua viikkoa kamut!

Se on kesän lämpimin viikko luvassa...

t. Sanna

Parisuhdeleirin kaunis ajatus

alkavalle viikolle:

"Jätä pullon pohjalle tilkkanen,

jätä yksi kortti hihaan,

jätä nauru kansoittamaan yksinäinen huone,

jätä tuoksu yöllä tyynyliinaan,

jätä jotain pientä kasvamaan järkyttävän suureksi,

jätä niin paljon itsestäsi,

ettet enää koskaan ole kokonainen."

-Tommy Tabermann-

(nämä upeat yökuvat napsin lauantaina yönä hämeen takamailla...

onneksi ei karhu syönyt!!!)