Nuorcamino

torstai 17. heinäkuuta 2014

Pientä irtiottoa


Tänä kesänä lomailu jää valitettavan vähiin,
sillä suurimman osan kesälomasta lohkaisee
ruska-aikaan tehtävä Karhunkierros ja Hurtigruten-risteily kauniissa
 Norjan vuonomaisemissa.


Välillä on kuitenkin vaihdettava vapaalle,
irroitettava köydet ja annettava tuulen kuljettaa.
Pitkällä viikonlopulla ehtii kokea jo monenlaista
kun avaa aistit ja antautuu saariston vietäväksi.


Lauantai-iltana lähdimme kolmen päivän
 purjehdukselle lähivesille.
Sää oli vaihteleva,mutta tuulet suotuisat.

Irtiottomme parhaita tunnelmia:



Kalakeittoa, ole hyvä...


Tiskejä ei pääse pakoon mihinkään,
mutta nopeaan ne kuivuvat meri-ilmassa...


Iltarusko Bockhomenin edustalla.


Sateen ensimmäiset pisarat ennen ukkosmyrskyn puhkeamista. 
Ankkuriköysi valitti tuulen voimasta,
mutta piti kuitenkin hyvin.


Sateen jälkeen paistaa aina aurinko.
Itätuulta 12 m/s.
Täysin purjein kohti tuntematonta...


 Helsingholmin pienessä ja ystävällisessä vierasvenesatamassa oli tunnelmaa:
paikka kylpi iltapäivän lämmössä ja raukeudessa.
Palvelu oli ystävällistä ja vieraanvaraista.
Isäntäperhe myi kotona leivottuja leivonnaisia ja
pyydystämäänsä kalaa.
Luontopolkuja, kotieläimiä ja saariston rauhaa...


ä

Yksinkertaisesti...
Paratiisi maan päällä...

Ihanaa viikonloppua kamut!
t. Sanna

2 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa pitkä viikonloppunne merellä. Kauniita kuvia olet napannut,
    jälleen kerran. Tuo tuleva risteily vuonojen maassa on varmasti elämyksellinen,
    sitä varten kannattaakin pantata kesälomapäiviä.
    Upeaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle... Matkakuumetta on jo ilmassa :)

      Poista