30 päivää, 810 km ja vihdoin olemme Santiagossa.
Ei ole olemassa vain yhtä Caminoa,
vaan vaihtoehtoreittejä on useita ja meidän vaelluksemme oli tämän mittainen.
Viimeiset kilometrit olivat erityisen kauniita sekä Galician vuoriston,
että eukalyptuspuita ja tammimetsien ansiosta.
Valo siivilöityi upeasti oksiston lomasta tuhatvuotiselle poluille.
Tiet olivat ruuhkaisia,
sillä useat vaellusreitit yhtyivät ennen Santiagoa.
Kaikki pyhiinvaeltajat saavat compostelan eli todistuksen
kunhan viimeiset sata kilometriä on kävelty
ja päivittäin kerätty vähintään kaksi leimaa passiin.
Tämän vuoksi loppusuoralla näkyikin monenlaista kulkijaa.
Saapuessamme kaupunkiin Galician perinnesoittimen gaitan eli säkkipillin soitto toivotti meidät tervetulleeksi aukiolle.
Itse Santiago de Compostelan kaupunki oli erittäin vaikuttava kokemus.
Luostarit, kirkot, kujat ja leppoisa tunnelma olivat jo nähtävyys sinänsä.
Sekä vanha kaupunki että koko pyhiinvaellusreitti on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi.
Jo keskiajalla kaupunkiin alkoi virrata pyhiinvaeltajia katsomaan
Jeesuksen opetuslapsen, Pyhän Jaakobin hautaa.
Ruumis on uskottu päätyneen Santiagoon simpukoiden kuljettamana sen jälkeen kun hänet oli mestattu marttyyrinä Jerusalemissa.
Illalla osallistuimme katoliseen messuun,
joka oli kaunis ja liikuttava.
Erikoisuutena kirkossa oli suuri katosta riippuva suitsukeastia,
jota heijattiin käytävää pitkin.
Aikoinaan sen tarkoituksena oli peittää pyhiinvaeltajien haju.
Messun jälkeen pääsimme vielä katsomaan hopeista arkkua,
jossa kuuleman mukaan Jaakobin luita säilytetään.
Kirkko oli tupaten täynnä kansaa ja joukko mitä värikkäin.
Oli hienoa saada olla osana tätä vuosisatojen helminauhaa
ja kokea kuinka hyvältä pienenä olo voikaan tuntua.
Meitä oli paikalla nuoria ja vanhoja,
hyväkuntoisia ja heikompia.
Ikään ja kuntoon katsomatta.
Tällä matkalla motivaatio ratkaisi,
ja ennen kaikkea vahva tahto.
Tänään matkamme jatkuu kohti Finisterraa.
Paikkaa, minne maailman uskottiin ennen loppuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti