Nuorcamino

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Turun ruoka- ja viinimessut 2014


Tämän vuoden Turun Ruoka- ja viinimessut
 ovat onnellisesti takana.
Kolme työntäyteistä päivää Perniön osastolla
lähiruuan merkityksestä kertoen ja
asiakkaita tapaillen
on iloinen syksyinen tapahtuma,
joka kokoaa yhteen herkkusuut läheltä ja kaukaa.


Tämän vuoden teemana oli pohjoismainen ruoka,
ja lavoilla saattoi bongata julkisuudesta tuttuja
 kokkeja ja kotikokkeja.
Näytteille asettajia oli mukana
enemmän kuin koskaan aiemmin.

Osastollamme oli ensi kertaa mukana Jesse,
joka työskentelee  tehtaamme tuotannossa opintojen ohella
 ja joka ammattaitaitoisesti osasi vastata 
kiperiinkin kysymyksiin.


Hymyä riitti vielä sunnuntainakin,
jolloin työpariksi sain 
tehtaanmyymälän iloisen lihamestarin, Jussin.


 Ykköstuotteemme tänä vuonna oli
Akateemisen kiuasseuran
Suomen parhaimmaksi makkaraksi valitsema
LammasMerquez, 
joka on ihastuttava harissalla maustettu
lisäineeton 100%:n lammastuote.
LammasMerquezia myyvät 
kaikki hyvin varustellut ruokakaupat.





Jero, 5v, Naatalista on suuri maksamakkaramme ystävä,
ja Jeron mukaan lähtikin tätä kuuluisaa klassikkoa.
Perniö on tehnyt maksamakkaraa samalla reseptillä
60 vuotta, ja se on Suomen ainoa lisäaineeton versio.
Parasta laatua - sanoi tämä pieni asiakas;)



Ilona, 3v. poikkesi myös ostoksilla.
Kassillinen herkkuja lähti tämän
laatutietoisen herkkusuun mukaan.


Sunnuntai-iltaani piristi myös viesti Albertilta,
hyvää makkaraa myös kaikkien kolmen pojan mielestä.


Mukavaa oli messuilla,
mutta mukavaa oli myös kotiin palata.
Istahtaa sohvalle, avata TV,
ottaa lasi hyvää viiniä,
nauttia illan hiljaisuudesta ja 
tulevasta huomisesta vapaapäivästä!

Iloa tulevaan viikkoosi,
voi hyvin sinä työtätekevä,
nauti olostasi, sinä vapaata viettävä!
t. Sanna

PS. Tervetuloa Puolivihreän elämän mukaan
 Annu, Marianne  ja Hannah, ja
kaikki te jotka olette löytäneet tänne 
Facebook sivuston kautta.
Kuljetaan yhtä matkaa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti