Nuorcamino

tiistai 23. syyskuuta 2014

Once in a lifetime - Hurtigruten part II


Tästä lähtee siis Hurtigruten-postauksen II-osa...
2003 valmistuneeseen Midnatsol-alukseemme
 mahtuu samanaikaisesti 1000 matkustajaa,
mutta risteilyllämme oli mukana  noin puolet.
Näin liikkuminen aluksella oli mukavan väljää,
laiva oli erittäin viihtyisä ja siisti,
ohjelmaa, yllätyksiä ja retkiä oli runsaasti
ja palvelu oli erinomaista.


Maisemat olivat toinen toistaan huikeimpia,
Rannikon puhdas ilma korosti sävyjä ja värejä.
Vuorenrinteet, kukkulat ja metsät kylpivät syksyn väriloistossa ja jäämeri välkehti niin sinisenä ettei sitä pysty sanoin kuvaamaan.


 2400 km Kirkkoniemestä Bergeniin kuudessa päivässä
 keskimäärin 15 solmun nopeudella.


Kaunis ja koskematon luonto,
rauhallinen ilmapiiri,
vuonot ja vuoret ja
kotoisat satamat niiden sylissä.



Norjalaiset saagat lumosivat meidät:
 Kansantarun mukaan peikot taiotaan vuoriksi, 
jos ne eivät mene piiloon ennen auringonnousua.
 Samoin kävi seitsemälle sisarukselle: 
niistä tuli kauniita ja vahvoja vuoria.


 Torghatten on yksi Norjan tunnetuimmista luonnonilmioistä:
tarun mukaan Hestmannen ampui jousella etelää kohti, mutta Skarvagin äijä näki tämän ja laittoi hattunsa nuolen eteen. 
Nuoli lavisti hatun ja putosi mereen.
 Ja kun aurinko nousi, kaikki olivat jähmettyneet kiveksi...





 Suurin osa norjalaisista on asunut aina rannikon läheisyydessä,
merestä ja merenkäynnistä on oltu ja ollaan edelleen ylpeitä.



Norjalaiset kokit valmistivat sekä perinteisiä että moderneja herkkuja
Lounaspöydät notkuvat paikallisia antimia,
ja risteily olikin kalanautiskelijan taivas.
Lammasta ja poroa oli myös kiitettävästi tarjolla.
Jälkiruuista voisi kirjoittaa aivan oman postauksen ;)



Ruokalistat olivat suunniteltu kauden tarjonnan ja vierailusataman mukaan.


Illalliset koostuivat kolmesta taidokkaasti valmistetusta ruokalajista,
joihin oli valittu juuri oikeanlainen viini.


Ateriat maukkaita,
esittelepano herkullista
ja tarjoilu jotakin kohteliaan ja hupaisan välimaastoa...


Päivisin oli mukavaa istuskella 9. kannella katsellen maisemia suurista panoraamaikkunoista tai  lekotella aurinkokannella lämpimästä syyskuun ilmasta nauttien.


Ja kuudennen päivän aamuna saavuimme Bergeniin,
mutta se onkin jo ihan toinen tarina...
ja minä niin tykkään niistä toisista tarinoista... ;)

Suuret kiitokset kaikille läheisille  Hurtigruten risteilyllä mukana olleille:
Ulla ja Karille,
Eilalle ja Martille,
ja tietysti Timolle...
viimeistään kymmenen vuoden kuluttua uusiksi,
etelästä pohjoiseen, 
niinhän me sovimme,
ja sitä myös tarkoitimme !!

t. Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti