Hei!
Maailman kaunein merimatka on nyt tehty.
Paras tapa kokea aito ja alkuperäinen Norja:
vuonot, vesireitit ja satamat,
paikat, jonne muilla laivoilla ei pääse.
Hurtigruten on kuljettanut matkustajia, rahtia ja turisteja jo vuodesta 1893.
Mykistävän kauniit maisemat, mielenkiintoinen historia ja kulttuuri.
Rannikon muuttuminen pohjoisesta etelään mentäessä:
Syksyn upeat värisävyt ja juuri sopiva lämpötila nousta laivan kannelle seuraamaan korkeita vuorenhuippuja kirkaansinistä taivasta vasten.
Majakoiden valot kuuluvat rannikon elämään.
Sydäntä lämmittää nähdä majakan valo,
joka toivottaa meille hyvää matkaa.
Hurtigrutenin verkkaisa eteneminen rannikkoa pitkin,
kuusi päivää, mukaanlukien napapiirin ylityksen.
Pohjoisesta Kirkkoniemestä etelään, Bergeniin, Golfvirran lämmittämillä vesillä.
Kalat ja miljoonat merilinnut ovat aina hakeutuneet Norjan rannikolle.
Vaikka säänjumalat eivät aina ole asukkaiden puolella,
Golfvirran ansiosta vuonot ja satamat pysyvät jäättöminä myös talvisin.
Suuremmissa kylissä ja kaupungeissa oli runsaasti aikaa tutustua paikkoihin.
Kuvassa Lofoottien keskus Svolvaer,
joka on kuuluisa turskankalastuksestaan.
Myös taiteilijat hakeutuvat tänne kauniin luonnon,
värikkään kansanelämän ja valon takia.
Nidaros, nykyinen Trondheim oli Norjan ensimmäinen pääkaupunki.
Tämä jalokivi sijaitsee Nid-joen suulla:
hurmaavat pikkukadut, rauhalliset satamat, sillat ja Nidarosin katedraali
- kaupunki, jossa olisi viihtynyt pidenpäänkin...
Suuri matka on nyt tehty:
Lisää karun kauniita maisemia,
iloisia kohtaamisia ja
notkuvia ruokapöytiä
tulossa:
Once in a lifetime - Hurtigruten part II
T. Sanna
Wau, mikä mieletön matka! Huikean kaunista! Tästä olen itsekin joskus haaveillut, kiehtoisi kovasti ja postistasi kuume oikein roihahti. Ihanaa kuulla ja nähdä kokemuksianne, niin upeat kuvat.
VastaaPoistaKiitos Hannah, matka oli todella kokemisen arvoinen. Niin lähellä ja kuitenkin aivan erilaista... Suosittelen lämpimästi!
PoistaWow! Huomasin tänään tuon osan 2, mutta ohitin sen ja tulin ensin lukemaan ykkösosaa. Olettepa tehneet hienon matkan - once in a lifetime - niinkuin otsikkosi kertoo. Upeita maisemia, ihania kaupunkeja. Tuo oli minulle uutta, että Trondheim on joskus ollut Norjan pääkaupunki.
VastaaPoistaAivan upeita kuvia! Kiitos! Palaan kakkoseen, huomenna. Näitä täytyy nähdä lisää.
Lumoava Norja on ihan tässä lähellä. Taas sai huomata ettei tarvitse matkata maailman ääriin kokemaan jotakin ainutlaatuista. Kiitos kun kävit ja tervetuloa kakkos osalle mukaan!
PoistaAivan mielettömän upeita kuvia! Huokailen täällä ihastuksesta. Yksi haaveeni on päästä noihin maisemiin vielä joskus. Kiitos tästä ja nyt lukemaan kakkososaa :)
VastaaPoistaKyllä, tämä on matka joka jokaisen kannattaa tehdä. Tervetuloa kakkososaan :) !!!
Poista