Nuorcamino

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Asennekysymys

Hei!
Kesäloman ensimmäinen erä on nyt lusittu,
vaikka kelit eivät meitä erityisesti suosineet.


 Loma on kuitenkin aina loma...


Merellä kaikki on kiinni asenteesta
ja ennenkaikkea oikeanlaisesta pukeutumisesta.
Kerrasto, pipo, sekä tuulen ja sateenpitävät vaatteet
antavat hyvät eväät huonompaankin säähän. 


Kesken merireissun jouduimme palaamaan kotiin,
 sillä ukkonen oli tehnyt tuhojaan meillä ja naapureilla.
Tänään on ensimmäinen loman jälkeinen päivä kotona
ja tutkimme tuhojen  laajuutta.
Ainakin modeemi, nettikaapeli ja
jotkut kodinkoneet ovat kärsineet vahinkoja. 


Vaikka viime viikolla saimmekin  kylmää, sadetta ja ukkosta
 runsain mitoin niskaamme,
kaikki meni kuitenkin hyvin.
Lähiseudun saaristoa kolutessamme löysimme
monta uutta upeaa paikkaa johon myöhemmin palata.
Luonnon- ja vierasvenesatamissa ei
ollut ruuhkaa kolean sään vuoksi.
Tässä  reissun kauniimpia tunnelmia...

 Juhannussauna

 Uudet perunat ja vasta paistetut silakat

 Auringonsilta

 Ahvensaaren retki

 Alkuperäiskarjaa Seilin saarella

 Auringonnousu Orssaaressa klo 3 aamulla

Keskiyön tyyni meri

Auringonnousu Nauvossa klo 4.00

Nyt odottelemaan syksyä ja uutta lomaa:
 ruskaretkeä Lappiin ja Norjan Hurtigrutenille.
paras loma aina edessäpäin!

Mukavaa alkanutta viikkoa lomaa viettäville
ja voimia töissä ahertaville!
t. Sanna


torstai 19. kesäkuuta 2014

Hyvää Juhannusta!



Nauti uusia perunoita ja voita,
mansikoita ja makkaroita.
Tee saunaan tuore vasta,
varpaat veteen kasta.


Hakkaa liiterissä halkoja,
oio nurmikolla jalkoja.
Ihastele poutapilviä,
siristele auringossa silmiä.


Haista kesän tuoksut,
unohda turhat juoksut.
Muista paljon lekotella,
laiturilla elämää hekotella.


Mieti kivoja juttuja,
tapaa ystäviä ja tuttuja.
Älä murehdi ötököitä,
vietä ihania kesäöitä!!


 Ihanan rentouttavaa Juhannusta Sinulle!
Täällä alkoi nyt - kesäloma!!!
t. Sanna

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sauvolaista slow-foodia, ole hyvä!

Hei!
Päivä päivältä hurahdan yhä syvemmälle  hortaamisen
 ja puhtaan ruokavalion syövereihin.

En tarkoita puhtaalla ruualla mitään hienoa ja ihmeellistä,
vaan pieniä arjen valintoja,
jossa raaka-aineet tulevat läheltä,
elintarvikkeet ovaat prosessoimattomia ja
sen minkä kaksi ihmistä kuluttaa,
 ostamme paikallista  tai teemme itse.

Puhdas ruoka ja vesi ovat meidän maaseutuihmisten valtteja,
joista on meidän on oltava ylpeitä,
ihan jokaikinen päivä.


Lähimunakas:
Munat lähikanalasta
Maito lähinavetasta
Sienet omasta metsästä
Hortat ja yrtit omasta pihasta
Tomaatit työkaverin kasvihuoneesta
Juustoraaste Varsinais-Suomesta


Hiivaton ruisleipä
Ruisjauhot Kemiön myllystä
Juuri omasta pakasteesta


Jälkiruuaksi lettuja, oman maan marjoista keitettyä hilloa ja hyvää seuraa...


Kohti keskikesän juhlaa...
Hyvää juhannusviikkoa kaikille!
t. Sanna


(Tänään heräiltiin tällaisissa maisemissa...
muutama aamu vielä ja kohti mielenrauhaa...)

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kesän ensimmäinen

Hei!
Vihdoin se tapahtui:
Uusi purje noudettiin neulomosta,
vene laskettiin vesille,
mukaan pakattiin kaikki tarpeellinen ja
 köysi irroitettiin laiturista.

Hiiohoi - ja merelle!




Lempeän lounatuulen saattamana
nostimme uuden isopurjeen lentävällä alaliikillä
ja kilistimme kesän ensimmäiset kuohuvat.
Dimma täytti toiveemme
tuhatkertaisesti!



Päivälliseksi aitoa saaristolaisruokaa:
savukalasalaattia ja valkoviiniä 
iltaauringon vielä paistaessa.


Teetä ja sympatiaa
auringonlaskun aikaan.
Lähisaaren  yksinäinen kettu kävi 
rannalla meitä tervehtimässä.
Ainoina ääninä lintujen kesäinen liverrys
ja käen kukunta,
joka lupasi meille vähintään
sata elinvuotta lisää.

Luonto osaa tarttua hetkeen.
Kumpa oppisimme saman...


Paljaat varpaat,
mato-ongella laiturin nokassa
ahvenia narraamassa,
aamun raikkaus ja 
hyvä kirja.
Vapaa päivän parhaat asiat.


Koska helle helli meitä,
emme raaskineet tulla kotiin ja
 maanantaina vietin vielä todellista etäpäivää:
tehokasta juhannuksen puhelinmyyntiä
kauniissa saaristolaisympäristössä.
Virikkeellistä ja positiivista asennetta
 kukkuramitoin.



60° 10,7´N 22° 15,1´E
veden ja auringon yhteinen taideteos,
valoisa ilta ja yö,
ja aamun pitkät unet lähelle puoltapäivää.

Merisäätä kuunnellessani olin niin onnellinen,
että lähes itkin...



Kotimatkaa synkät pilvet varjostivat,
mutta eivät haitanneet.
Mieli keventyneenä,
ruumis levänneenä
ja olo mitä parhaimpana
saavuimme kotisatamaan...
nyt jaksaa taas...

uutta reissua innokkaana odottaen!

Mukavaa kesäkuista viikkoa ystäväni!
t. Sanna


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Tunnen jo meren kutsun...


Kevätkiireistä huolimatta
pikku Dimmamme laskettiin veteen
viime viikolla.
Uusi purje valmistui ompelimosta
ja odotamme malttamattomana
 köyden irroittamista kotisatamasta.


Sunnuntaina päästiin jo aamukahville veneelle
ja ensi viikonloppuna on tarkoitus
suorittaa koepurjehdus ja 
kevään ensimmäinen yöpyminen merellä.


Mikään ei voita meren suolaista tuoksua,
aaltojen tasaista liplatusta rantakiviin,
lokkien kirkunaa,
eikä auringonpaisteen kiillottamaa veden pintaa.


Häikäisee ja tulee ajatus,
että olen pieni ihminen tässä kauniissa ympäristössä.
Ellei siinä rauhoitu,
ei rauhoitu missään.

Veden voimaa,
 yllättäviä sääolosuhteita ja
vieraita vesiä pelkään vähän ja
samalla kunnioitan valtavasti.



Mutta kun näen joutsenparin noukkimassa
nokkaansa jotain kaislikossa,
ilma on kostea ja lämmin ja 
tuulee sopivasti.
Moottoriveneen katkaistessa hiljaisuuden,
huomaan jälleen,
että onni tässä.


Tunnen jo meren kutsun!

Ihanaa kesäkuun ensimmäistä viikkoa sinulle!

Pääsisikö jo talvitossuista eroon???

t. Sanna



sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Onnea valmistuneille!

Hei!
Tämä alkukesä on kyllä ihanan kiireistä aikaa.
Piha, puutarha, meri ja
uusin harrastukseni hortailu vaativat yhä enemmin aikaa.
Tänne blogimaailmaankin ehtii entistä harvemmin.


Tänä viikonloppuna meille osui peräti kuudet valmistujaiset.
Ensimmäiseksi juhlittiin tytärtäni ja hänen poikaystäväänsä,
vastavalmistuneita lähihoitajia.
Ja seuraavaksi ystävien ja sukulaisten lapsia,
yhtä ylioppilasta ja
kolmea muuta valmistunutta.


Valmistuneille lahjoitimme
ruusujen sijaan rahapuita.
Kasvakoot puut
ja tehkööt uusia nuppuja!


Onnea kaikille valmistuneille!

Jokaisella on omat purjeet
ja haluttu suunta,
jota päivien tuulet
ja elämän myrskyt sekoittavat,
piirretyn reitin suuntaa muutellen.

Pidä lujasti kiinni
ja anna mennä - täysin purjein!
t. Sanna