Nuorcamino

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Ystävien kesken


Mukavan iloinen ja rentouttava  viikonloppu takana.
Vietimme yhteistä iltaa, yötä ja aamua
naisystävien  kesken:
Rennot valmistujaiset upeassa ruukkimiljöössä Byjamabileiden merkeissä.


Edellisestä tapaamisesta tällä  kokoonpanolla 
oli kulunut jo  lähes 25 vuotta.


 Aurinko paistoi,
vesi kimalsi kirkkaana,
luonto hehkui kevään väreissä,
ruoka oli herkullista ja
juoma kylmää.


Tuntui kuin viime tapaamisesta olisi kulunut vain hetki.

Vuodet ovat kuitenkin kuluneet,
perheet perustettu,
lapset synnytetty,
työpaikat ovat vaihtuneet,
ilo ja suru ovat olleet elämässä kaikilla mukana.

Mutta ystävyys on kuin vanha tohveli:
sopiva, lämmin ja luotettava.


En muista milloin olisin viimeksi nauranut näin paljon.
Olen onnekas kun saan tuntea nämä ihmiset.


Kiitos rouvat mahtavasta viikonlopusta!
Ja isot onnittelut vielä valmistuneille,
hurjan työn olette tehneet!


"Kun tulee isoksi,
puut ovat pienempiä,
mummut nuorempia,
mopot hitaampia,
kirjat paksumpia,
päivät lyhyempiä,
maailma läheisempi,vanhemmat viisaampia,
uimavesi kylmempää,
pojat kivempia,
mutta hämähäkit pysyvät inhottavina
ja nallekarkit yhtä hyvinä kuin pienenä."


  Loppuviikkoa kohti,
vauhdilla ja ilolla!
t. Sanna





2 kommenttia:

  1. Ystävät <3
    Ihana kuulla, että ystävyytenne on kestänyt kaikki nämä vuodet.
    Upeassa miljöön valitsitte tapaamispaikaksi. Rakastan ruukin alueita!

    Helteistä viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Varmasti ollut ihanaa tavata pitkän ajan päästä! On se jännää miten tosi kaveruus jatkuu siitä mihin se on jäänyt joskus, vaikka ei paljoa olisi yhteyttä pitänytkään :)
    Mukavaa uutta viikkoa sinne sulle!

    VastaaPoista