Hei!
Pidin viime viikolla tykypäivää,
jossa suurin osa osaanottajista oli miehiä.
Valitessani aihetta päätin tarttua härkää sarvista ja
ottaa aiheeksi unelmat.
Valmistauduin aiheeseen perusteellisesti
ymmärtäen etteivät senkertaiset asiakkaani
ehkä nielisi tehtävää aivan helposti...
Joukko miehiä (naisiakin oli mukana), iso pino lehtiä,
saksia, liimaa ja paperia.
Aurinkoa, puheensorinaa,
iloa, naurua ja suruakin mukana.
Hieno päivä, jonka aikana valmistui upeita karttoja:
pieniä ja suuria unelmia,
paperilla tätä päivää, mennyttä ja tulevaa,
Unelmakartta on mitä hienoin tapa valmistaa meitä henkisesti muutokseen ja
tehdä avoimemmaksi ratkaisujen löytämiseen.
Tuodessamme unelmat paperille asti suhtautuminen
haaveisiin myös muuttuu.
Toiveet visualisoituvat ja konkretisoituvat kun
sekä tietoinen mieli, että alitajunta valjastetaan unelmien totetutumiselle.
Antaessamme itsellemme luvan unelmointiin,
lisäämme samalla luottamusta elämään ja rohkeutemme kasvaa.
sekä tietoinen mieli, että alitajunta valjastetaan unelmien totetutumiselle.
Antaessamme itsellemme luvan unelmointiin,
lisäämme samalla luottamusta elämään ja rohkeutemme kasvaa.
Tunnelmia ensimmäisestä omasta
unelmakarttaprojektista löytyy täältä.
Ystävien kesken järjestetystä askarteluillasta on nyt kulunut aikaa puolitoista vuotta ja 80% unelmista on toteutunut.
Kannattaa siis hetken aikaa viivahtää omien unelmien äärelle,
sillä niillä on tapana myös totetutua.
5 vinkkiä onnellisempaan elämään:
1. Tee unelmakartta
Sisällytä siihen 1-5 unelmaa,
pidä kartta näkyväällä paikalla,
määrää tarkastuspäivä esim. kahden kuukauden päähän
1. Tee unelmakartta
Sisällytä siihen 1-5 unelmaa,
pidä kartta näkyväällä paikalla,
määrää tarkastuspäivä esim. kahden kuukauden päähän
2. Ota ohjat omiin käsiisi.
50% Onnellisuudesta määräytyy geneettisesti
10% on seurausta ulkoisista olosuhteista
40% on kiinni sinun omasta asenteestasi ja elämäntavastasi
50% Onnellisuudesta määräytyy geneettisesti
10% on seurausta ulkoisista olosuhteista
40% on kiinni sinun omasta asenteestasi ja elämäntavastasi
3. Anna onnen säteillä ympärillesi
Vain onnellinen ihminen levittää onnellisuutta ympärilleen
Vain onnellinen ihminen levittää onnellisuutta ympärilleen
4. Pysähdy
Pidä kiitollisuuspäivä kerran viikossa.
Kirjaa ylös viisi asiaa mistä olet ollut kiitollinen kuluvan viikon aikana
Pidä kiitollisuuspäivä kerran viikossa.
Kirjaa ylös viisi asiaa mistä olet ollut kiitollinen kuluvan viikon aikana
5. Vie asiat loppuun
Älä jätä asioita puolitiehen.
Tärkeintä ei ole aina onnistua täydellisesti,
mutta asioiden loppuun vieminen lisää onnellisuutta
♥
Mikäli jäit miettimään tämän tyyppisen päivän järjestäminen,
ota yhteyttä http://ammila.fi/,
rakennetaan sinulle sopiva paketti.
Aurinkoisen viikon alkaessa,
ihanaa lomaa siitä nauttiville,
voimia työssä ahertaville!
t. Sanna

Paljon onnea Kaisa oman yrityksen johdosta. Olet rohkea nainen kun uskalsit hypähtää pois oravanpyörästä.
VastaaPoistaJa rohkeutesi näkyi taas kun miehille pidit tykypäivää unelmien kera. Hienoa!
Olen tuosta unelmakartasta lukenut lehdistä, mutta en ole koskaan ajatellut, että senhän voisin tehdä itselleninkin. Pitäisikö ryhtyä tuumasta toimeen? Ja kiitos muistakin onnellisemman elämän vinkeistä!
Hyvää ja energistä heinäkuuta sinulle!