Hiljaisuuden saartamana

Seija-myrskyä seuraava aamu näytti meille kauniit kasvonsa.

Aurinko paistoi kirkkaasti  ja matalalta luoden

 pitkiä joulukuun varjoja pihaamme.

Yön myrskystä oli merkkinä vain täydellinen hiljaisuus.

Jäimme koko päiväksi sähköittä,

joten töiden tekemisestä ja jouluvalmisteluista 

ei tullut mitään.

Ainoastaan seinäkellon rauhallinen raksutus

 ja takkatulen  loimu pitivät  seuraa.

Leivinuunin lämmössä muhi uuniohrapuuro hiljaisen päivän ratoksi.

Hitaan ja hiljaisen elämän luksusta,

jossa elämän kauneus näyttäytyy juuri tällaisena.

Olen usein haaveillut eläväni meren rannalla,

mahdollisimman kaukana kaupungin äänistä.

Veden saartamat-tv-sarja kuvaa saariston elämää,

 jossa kiire ja aikataulut ovat vain sanoja paperilla.

Tunnistan itsessäni parantumattoman nesomaanikon, saarihullun,

jota sarjan katsominen vain pahentaa.

Mutta  myrskyn jälkeisinä päivinä, 

ymmärrän eläväni niissä rajoissa,

joissa sähkö, toimiva puhelinliittymä ja laajakaista ovat  itsestäänselvyys.

Seija kävi näyttämässä paikkani, osoittamassa arkeni rajat   ja

kielsi minulta itseäni suuremmat unelmat.

Kotoani on kuitenkin vain vähän 

toistakymmentä kilometriä rantaan,

joten voin milloin tahansa poiketa vetämässä keuhkot täyteen

 raikasta meri-ilmaa ja hetken leijumassa unelmissani.

Sitä Seija ei voi minulta viedä!

Ja saanhan kuitenkin asua täällä maaseudun

 tunnelmallisessa sylissä,

joka on toisinaan todella rock!