Nuorcamino

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Hauskaa Vappua


Terveiset Ämmilästä!
Meillä on edelleen kovasti, kovasti haipakkaa:
ensimmäiset iltakurssit alkavat jo parin viikon päästä,
töitä  paiskitaan sisällä ja ulkona täydellä tohinalla
jotta kaikki saataisiin valmiiksi toukokuun loppuun mennessä.



Viime viikolla meille muutti Olga-kana neljine tipuineen
ja perhe on sopeutunut mainiosti meihin ja kissoihin.
Olgan perhe on hulluna Ämmilän kaurapuuroon ja
pitkiin vapaisiin pihan tutustumisretkiin.


 Viikonloppuna sain valmiiksi myös  unelmakarttani,
johon merkkasin kaikki uuden yrittäjän haaveet:
onnellisuutta, terveyttä,
rakkautta, itsensä kehittämistä,
taloudellista tasapainoa,
ja tietysti riittävästi asiakkaita, jotka lähtevät
tyytyväisenä Ämmilästä.

Vielä hetki jatkuu makkaratehdasta,
mutta loppu häämöttää jo.
Seitinohuella pinnalla seisten,
pää pilvissä, sydän Ämmilässä,
päätös tuntuu edelleen juuri oikealta.


Puolivihreän elämän Facebook-sivut ovat vaihtuneet
Kesäohjelma löydettävissä täältä,
kuten myös Ämmilän Somekilpailut,
joista seuraava alkaa jo ensi viikolla.
Tervetuloa mukaan!

Keskiviikkona istuin iltaa parhaiden ystävieni kera,
jolloin Ämmilässä herkuteltiin Villikanipataa.
Näistä tunnelmissa lisää Ämmilän-blogisivuilla.


Toivotan sinulle hauskaa Vappua,
kevättä ja aurinkoista viikonloppua,
nautitaan tästä hetkestä!
t. Ämmilän Sanna


2 kommenttia:

  1. Mä en kestä! Onko noi snapsilasit tehty makkarasta? Hih, ihan mahtava idea! Osuu ja uppoaa varmasti ainakin miespuolisiin vieraisiin :)
    Suloisia kanoja ja kananpoikia teillä siellä Ämmilässä. Toivottavasti pääsen jossain mutkassa ottamaan osaa jollekin tulevalle kurssille. Olisi kiva treffata pitkästä aikaa!
    Heleää helatorstaita ystäväni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos muruseni! Kyllä, snapsilasit on tehty Perniön Paistinmakkarasta. Salon Cittari myi paistinmakkaraa Vappugrogin nimellä. Makkaraan koverretaan reikä, valkosipulia täytteeksi ja jääkylmää kossua, ja sitten nautitaan. Eikä tule tiskiä, kätevää!!! Tule meille vaikka kunnon porukalla, ohjelmaa on todellakin kesään monenlaista. Hauskaa helatorstaita, Teijaseni!

      Poista