Vieraile Elämys Ämmin nettisivuilla

maanantai 24. elokuuta 2015

Maistuisiko kenguru?


Hei!
Tein tuossa taannoin mahtavan löydön Kaarinan Katariinan supermarketissa:
Kengurun ulkofileetä somasti pakattuna
kaupan pakastealtaasta.
Vaikka tunnustaudunkin lähiruokaihmiseksi,
niin tällä kertaa uteliaisuus voitti...


Tarkkaan tutkailin eri valmistustapoja ja vielä viime metreillä
kutsuin Timon kokkiveljen, Tapion, apuun.
Hän huristelikin tuota pikaa vaimonsa kanssa Tammelasta Hangon itäsatamaan fileetä valmistamaan.





Otin lihan hyvissä ajoin sulamaan ja kolme tuntia ennen valmistusta
kaadoin pakastepussiin oliiviöljyä, runsaasti suolaa ja fileet kokonaisena mureutumaan.
Tuntia ennen valmistusta otin lihan huoneenlämpöön.


Lihojen huolellinen kuivaaminen,
nopea paisto kuumalla pannulla kolmisen minuuttia per puoli
  pintojen kiinni saamiseksi ja
folioon jälkikypsymään vielä viideksi minuutiksi.
Pelkkä pippurointi ja fileen siivutus. 

Niin helppoa se oli
(ihan kuin olisin itse tehnyt....)


Lihan seuraksi tein Mango-kookos-maissisalaattia
Ohje menee suurin piirtein näin
(veneolosuhteissa määrät ovat aina vähän sinnepäin):
Sekoita:
Pieni lasipurkki Hellmansin majoneesia
Purkillinen mangopilttiä
Desi kookoshiutaleita
suolaa ja sitruunapippuria maun mukaan
Lisää:
Pieni tölkki säilykemaissin jyviä
3-5 desiä keitettyjä tricolori simpukkamakaronia
Sekoita ja anna salaatin maustua vähintään tunti.


Kokki taisi olla vähän epäilevä salaattini suhteen ja
toikin uudet perunat mukanaan.
Nekin maistuivat mainioilta kengurunlihan kera.


Viininä testailimme pariakin
valko- ja punaviiniä ruuan kanssa.


Summasummarum....
Liha oli maukasta ja mureaa
ja sisältä juuri sopivan roseeta.
Hyvää ruokaa, hyvää viiniä,
hyvässä seurassa,
kauniissa Hangon yössä...
Mikä sen parempaa...


Ja niin hyvin kokki hommansa hoiti,
että tilasin Tapion jo meille valmistamaan
ihanan paikallista
Paraisilla kasvatettua saaristolaiskaniinia,
mutta se onkin sitten jo toinen tarina...

Mukavaa maanantaiehtoota sinulle!
t. Sanna

2 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä niin herkullisia, että pitäisiköhän sitä mennä itsekin kaivelemaan tuon mainitsemasi kaupan pakastelaaria - kauppa kun sattuu olemaan meidän lähikauppamme;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kokeilemaan! Skanssi cittarista löysin eilen myös antilooppi, mutta sen jätin vielä kauppaan. Ihanaa syyskuuta sinulle Lady!

      Poista