Nuorcamino

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Potkaa, Bitte Schön !!



Potka on mainiota seurusteluruokaa talven kylmillä säillä.
 On mukavaa kerätä parhaat ystävät koolle ja
 nautiskella rauhassa mehevän sianpotkan verrattomasta mausta.
Potkan valmistus on  melko aikaa vievää, 
mutta se palkitsee moninverroin tekijänsä.

 Olen valmistanut sianpotkia kolme kertaa, 
ja jokainen kerta on ollut ikimuistoinen.


Tarvitset: 1 suolattu Sianpotka/hlö
               5 sipulia
               1 valkosipuli
               4 porkkanaa
               pieni keräkaali
               hapankaalia
               2 pussia virolaista smetanaa
               juoksevaa hunajaa
               vähän paistolientä
               siirappia




 Ota potkat huoneenlämpöön vähintään
 tunti ennen ruoanvalmistusta.
 Laita potkat lohkottujen sipulien ja valkosipuleiden
 (puolet ylläolevasta) kanssa paistopussiin.
 Paista potkia 100 asteessa n. 6 tuntia, käytännössä yön yli.
Lohko uunipannulle sipulia, porkkanaa,
 kaalia, hapankaalia.
 Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.
 Kaada päälle smetana, paistoliemi ja vähän juoksevaa hunajaa.

 Asettele potkat vihannespedin päälle ja paista vielä 175 asteessa reilun tunnin. Potkista irtoaa herkullista nestettä kasvisten päälle.
 Valele potkat siirapilla ja paista vielä 250 asteessa hetki,
 jotta ne saavat kauniin värin ja rapean kuoren.


Nauti hyvässä seurassa tuoreen leivän ja iloisten ruokaryyppyjen kera. 
Saksalainen tumma olut ja marssimusiikki 
tuovat lisätunnelmaa.
(Varoitus: marssimusiikki saattaa aiheuttaa
seuraavana aamuna päänsärkyä)

Sianpotkaa saa tilauksesta ainakin
Perniön Lihan tehtaanmyymälästä
Salon Valimonkadulta.



Nautinnollisia Potkahetkiä!
t. Sanna

4 kommenttia:

  1. Puolisoni himoaa tuota viikinkien juhlaruokaa! Ja maistuu se mainiolta minunkin suussani! Itse en ole potkaa koskaan valmistanut, pitää varmaan koittaa. Kiitos reseptistä, sä oot kyllä niin pro näissä ruoka-asioissa <3

    VastaaPoista
  2. Entisen työkaverini sanoin: kun paljon hosuu, niin joskus onnistuu! Potkien valmistus ei paljoa taitoa vaadi, malttia kylläkin. Herkullista ruokaa, parasta nautittuna isolla porukalla. Hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. En ole koskaan valmistanut sianpotkaa, mutta Tallinnassa syönyt ja nyt sit selvis sekin että päänsärky johtuu siitä marssimusiikista, hih :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. Eilen vietettiin ystävänpäiviä isolla porukalla, ja tänään tuntuu siltä, että marssimusiikki taisi päästä eiliseenkin illanviettoon mukaan ;) . Kaunista pyhää Kokkolaan!

      Poista