Kaksi vuotta sitten sanoin tahdon parhaalle ystävälleni.
Vietimme häitä urheilukilpailujen merkeissä paikallisella metsästysmajalla.
Tunnelma oli välitön ja hauska.
Elämäni parhaat juhlat, sanoisin...
Juhlien jälkeen lähdimme rinkat selässä kohti Vladivostokia,
junalla suuren Siperian halki aina Tyynellemerelle saakka.
Kilometrejä kertyi Moskovasta määränpäähän 9288.
Ja paikalliskoneella takaisin,
joka onkin sitten oma tarina sinäänsä...
Moskovan rautatieasema, seikkailu alkakoon...
Maantieverkosto pääväylien ulkopuolella on heikosti kehittynyt,
koska neuvostoaikana panostettiin autojen vähäisyyden vuoksi rautatieliikenteeseen.
Lisäksi tieverkosto on jakautunut epätasaisesti.
Edelleen yli 40 000 kylästä ja taajamasta, joissa asuu noin kolme miljoonaa ihmistä,
ei ole ympärivuotista pääsyä maantie- ja rautatieverkkoihin.
Venäjällä risteilee 149 000 km rautatietä, josta lähes puolet on sähköistetty.
Laskujemme mukaan viiden minuutin välein meitä vastaan tuli juna,
jossa oli keskimäärin 100 vaunua.
Moskovasta lähtee kolme päärataa kohti Japaninmerta:
Trans-Siperian-, Trans-Mongolian- ja Trans-Mantsurian-rata.
Reittimme kohti Vladivostokia.
Huomautettakoon, ettei koko matkan aikana juna myöhästellyt minuuttia enempää.
Tästä voisi VR ottaa hieman mallia...
Asemilla tehtiin kauppaa: koriste-esineitä, käsitöitä ja venäläisiä herkkuja.
Kuvassa kaalipiirakoiden myyjä.
Puolivälin etappimme oli Irgutskissa, Venäjän Pariisissa....
Ehkä hienoin matkakokemukseni: Olkhonin saari Baikalilla.
Persoonallinen paikka, jossa oli hyvä ja ystävällinen palvelu,
sekä satumaiset maisemat.
Maailman kahdeksas ihme: poljettava suihku!
Uinti Baikalissa tietää pitkää ikää:
vesi +4, ilma vielä vähemmän.
Baikalin työväenuimareiden jäsen no 26.
Normaali kylänäkymää, lehmiä ja Ladoja ilman rekisterikilpiä
"siellä, mitä tieksi kutsutaan..."
Satumaisen kaunis Baikal, maapallon syvin järvi,
joka sisältää viidenneksen sulasta makeasta vedestämme.
Ihana torimummo työnsä ääressä.
Mukaan lähti pussillinen lämpöisiä lapasia.
Siperian ruskamaisemaa silmäkantamattomiin.
Savustettua Omul-kalaa, jota esiintyy ainoastaan Baikalilla ja venäläistä olutta
- herkuttelua junassa.
Aamu-usvaa syvällä Siperiassa.
Perillä Vladivostokissa, joka avattiin turisteille vasta v. 1992.
Venäjän San Fransiscoksi kutsuttu satamakaupunki yllätti siisteydellään ja ystävällisyydellään.
Seitsemän vuorokautta junassa, neljän hengen hytissä,
jossa vieraita ihmisiä tuli ja meni.
Venäjällä lähes kolme viikkoa. Isoja kaupunkeja, pieniä kyliä.
Kaksi kielitaidotonta seikkailijaa kaukana kotoa.
Venäläiset kohtelivat meitä hyvin, vieraanvaraisuus oli aina läsnä.
Sanakirjan ja käsien avulla keskusteltiin, eväät jaettiin,
yhdessä käytiin nukkumaan.
Mitä äiti Venäjä meille antoi:
- opetti ymmärtämään että ihmisiin voi ystävystyä kieli- tai kulttuurieroista huolimatta
- näytti, että +4 asteisessa vedessä voi uida
- opetti , että leipää voi syödä ilman voita, makkaraa JA juustoa
- näytti, että vodka ja olut on tarkoitettu juotavaksi
- osoitti, että 10 henkilöä voi nukkua samassa huoneessa sukupuoleen ja kansallisuuteen katsomatta
- osoitti, että aivan meitä lähellä on suuri ja outo maa, jossa asuu sitkeä ja vähään tyytyvä kansa.
Sanotaan myös että Siperia opettaa.
Meille häämatkalaisille se opetti tämän:
Passi, hammasharja, luottokortti, vessapaperia, seikkailumeltä, kunnioitusta ja
huolenpitoa toista kohtaan ja erityisesti rakkautta.
Valmiina lähtöön milloin tahansa, minne tahansa...
