Nuorcamino

perjantai 30. elokuuta 2019

Tervetuloa syksy!





Ainakin 1300-luvulta saakka melkein tähän päivään asti, on  kalenterissa ollut kaksi Matin päivää: Syys- ja Talvi-Matti.  Tuo jälkimmäinen on paikallaan vieläkin. Se minkä Syys-Matti aloitti, sen Talvi-Matti lopetti ja päinvastoin.
Syys-Mattia vieteään edelleen 21.9. Ennen puhuttiin Mukula-, Hauta- tai Nauris-Matista, koska päivä oli paras aika poimia omenat ja nostaa perunat ja nauriit. Matti sytytti »valkean naurismaalle» eli nauriista paistettiin haudikkaita. Lehmät olivat syys- ja sydäntalven ummessa, joten Matti sekä aloitti että lopetti maidonsaannin. Miehet suorittivat päivän tienoissa syysteurastuksen, jonka jälkeen tuoreista lihoista keitettiin »tappajaiskeittoa».

Meillä Elämys Ämmissäkin on syksyn myötä päivien kulku muuttunut: Savusaunamme ja kokoustilamme on lähes valmis ja varattavissa porealtaineen ja sadonkorjuupöytineen.
2019 syksyn jännittävä uutuus, Metsäpakopeli, jossa sukelletaan Haarakallionmäen pimeään aikakauteen, on valmistunut ja varattavissa ryhmille.



Syyskuussa hieman lomailemme, mutta lounastiistait sadonkorjuuteemalla ovat katettuna 3.9. ,24.9. ja 1.10.

Syyskuun kursseja:
4.9. klo 18 Syyskranssikurssi
On aika tavata syyskranssien merkeissä. Ota mukaan esim. olkea, kanervaa, villiviintä, humalaa ym. ja mieleisiäsi nauhoja ja koristeita. Illan päätteeksi grillataan laavulla. Hinta 20€/henk., kaksi kaverusta 30€. Olet sydämellisesti tervetullut mukaan!

25.9. klo 18 Teetä ja sympatiaa
Hauska ja vapaamuotoinen teeilta, jossa teen maahantuoja Päivi Harttunen kertoo teeryhmistä ja niiden valmistuksesta.  Maistellaan kolmea erilaista teelaatua ja sinulla on mahdollisuus ostaa irtoteetä ja suklaata kotiisi. 6€/henk.

Me emme laita näin syksylläkään kynttilää vakan alle, vaan toimintamme jatkuu vähintäänkin yhtä vilkkaana kuin kesällä. Tarjoamme sinulle lähiruokaa, majoitusta, elämyksiä, ja hyvää oloa idyllisessä ympäristössä. Myös teemaviikonloput, ilta ja päiväkurssit, tykypäivät ja tilavierailut järjestyvät juuri sinun toiveidesi mukaisesti.
Otamme jatkuvasti ja mielellämme vastaan ideoita ja vinkkejä kurssien ja iltojen  kehittämiseen!

Syyskuun villiyrttivinkkimme liittyy nokkosen siemeniin:
Nauti nokkosta kuureittain flunssakauden lähestyessä, halutessasi nostaa yleiskuntoa tai saada apua henkiseen tai fyysiseen voimattomuuteen. Käytä siemeniä myslin, puuron tai smoothien seassa. Myös keittoihin, pataruokiin ja sämpylätaikinoihin ne uppoavat vaivatta. Ennen muinoin nokkosta vaalittiin ihmeyrttinä, josta ammennettiin rohkeutta. Viinissä rusinoiden kera liotetut siemenet kiihottivat seksuaalisuutta. Pitänee paikkansa vielä tänäkin päivänä ;)

Ja vielä vanha uskomus koskien syyspäiväntasausta (23.9): Kananmunan saa seisomaan kärjellään syyspäiväntasauksen aikaan. Muista kokeilla ;)

Toivomme sinulle oikein mukavaa syyskuuta ja syys-Mattia!

t. Sanna ja Timo
Twitter
Facebook
Website
Copyright © 2019 Elämys Ämmi, Kaikki oikeudet pidetään.

Osoitteemme on
Elämys Ämmi Oy
Haarakalliontie 27b
21570 Sauvo

Voit muokata tietojasi tai poistua listalta.

Email Marketing Powered by Mailchimp