Nuorcamino

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kuvahaaste arki 1/5


Kuvahaaste # arki # 1/5


sain tämän hauskan kuvahaasteen Onnen hetkiä paratiisissa Teijalta.
Suuret kiitokset haasteesta Teija!

Teijan blogissa laitetaan ihanaa ruokaa, seuraillaan puutalokodin muodonmuutosta
 ja mökkeillään  saaristossa, Turun liepeillä.
 Teijan blogi on aivan ensimmäisiä seuraamiani blogeja. 
Kun tapasimme kasvotusten, jutusta ei millään meinannut tulla loppua. 
Teijalla on taito löytää arjestakin kultareunat.

Haasteen ideana on siis postata viitenä päivänä kuva omasta arkielämästä ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja.


Ensimmäisen haasteen heitän luonnollistesti Kaikulanrinteen Sannalle,
 joka kärsivällisesti opasti minut tänne Blogi-maailmaan.
 Sanna on intohimoinen kirppisfriikki, sisustussuunnittelija,
 kolmen pienen lapsen äiti, bodypump-kaverini ja aivan huippu tyyppi!
Ole hyvä Sanna!

Arki, osa 1/5:

AAMU

Ihana päivä alkaa auringonpaisteella 
tai heräämisvalolla kera linnunlaulun,
hitailla joogaliikkeillä,
jotka herättelevät lempeästi uuteen päivään.


Kulhollisella itse tehtyä viiliä tai jogurttia,
marjoja, auringonkukansiemeniä,
pellavarouhetta ja pähkinöitä.


Turun Sanomilla, 
kupilla tummapaahtoista kahvia
kera raakamaidon.


Laadukkailla kasvovoiteilla,
ripsiä hellivällä pohjusteella
ja volyymiä antavalla ripsivärillä.
Ja tietysti hyvällä hajuvedellä.


Näillä eväillä aloitan niin arki- kuin pyhäaamutkin.

Herään mieluusti tuntia aikaisemmin,
jotta pääsen nauttimaan kiireettömyyden tunteesta ja
pääsen valmistautumaan tulevaan.

Pienillä valinnoilla saan 
johdatettua itseni onnelliseen päivään.


Millainen aamuihminen sinä olet?

t. Sanna


7 kommenttia:

  1. Voihan aamu - illanvirkkuna aamuni eivät todellakaan ole noin ihania - paitsi kissa; se on ihana aina;) Kivoja kuvia - tulee loma-aamut mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iän myötä minäkin olen loytänyt nämä varhaiset aamut - joka tietysti tarkoittaa aikaisia nukkumaanmenoja ;) ... Kaikkea kun millään ei voi saada... Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Heips Sanna, ihana kun otit kuvahaasteen vastaan!
    Aamusi kuulostaa ihan täydellisiltä itse tehtyine viileine kaikkineen. Tuollaisen kiireettömän aamun jälkeen edessä on varmasti hyvä päivä.
    Tässäkin suhteessa ollaan samiksia. Minäkin olen meinaan aamuvirkku, viideltä ylös ja sitä rataa. Ja illan torkku, tietysti. Haluan aamulla olla ihan itsekseni, en kaipaa muuta seuraa kuin Turun Sanomat :-) Töihin ajelen usein jo kuuden maissa, silloin seuranani ovat Kuukka, Linnanahde ja Enbuske :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvälle kuulostaa sinunkin aamusi, parhaimmat aamut olen kuitenkin kokenut veneessä, auringonnousun aikaan, höyryävä teekuppi kädessä. Ne ovat niitä aamujen aamuja :) . Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Mukavasti tuntuu aamusi alkavan..:) Itse olen oikea aamuntorkku...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sellainen olin minäkin ennen. Iltaisin sain aikaiseksi vaikka mitä, nykyään huilailen enimmäkseen takkahuoneen sohvalla. Mukavaa viikonloppua sinulle :) !

      Poista
  4. Kiitos haasteesta. Viimeiset 5,5 vuotta olen herännyt aamu kuuden korvilla, kiitos lasten. Nyt jos kello näyttää enemmän kuin seitsemän silmien auetessa, poden morkkista menetetystä tunnista. Mies ja lapset lähtee arkisin 6.30 töihin ja päiväkotiin. Itse lähden töihin 7.45. Tuolla välillä hoidan kodinaskareet nopeasti ja kivuttomasti. Minulla ei ole muistikuvia, miltä tuntuu nukkua pitkään ja herätä kun muut lounastavat. Nyt kun aamut valkenevat aina vain aikaisemmin, laitan kellon soimaan klo5 ja lähden lenkille <3

    VastaaPoista