Nuorcamino

torstai 5. helmikuuta 2026

Kun valo lisääntyy, mekin liikumme

Talvi vetää vielä villapaitaa ylleen, mutta jossain maan alla kevät jo venyttelee varpaitaan. Ja me täällä Salossa venyttelemme unelmiamme sen mukana. 


Elämys Ämmi kulki aikanaan rinnallasi, kutsui metsään, pöydän ääreen ja yhteisiin hetkiin. Nyt tarina on kasvanut uuteen muotoon. Nuorcamino jatkaa siitä, mihin sydän jäi sykkimään: luonnon, luovuuden ja lempeän yhteisöllisyyden äärelle. Toimintamme asuu Salossa ympäri vuoden ja kesäisin Karunan Voilahdessa, missä meri kuiskaa ja polut johdattavat hitaampaan rytmiin. 


Ystävänpäivä ei ole meille vain kalenterimerkintä. Se on muistutus siitä, että elämä maistuu paremmalta jaettuna. Ystävyys on kuin nuotio helmikuun hämärässä, se lämmittää silloinkin kun maailma tuntuu harmaalta. Siksi haluamme kutsua sinut taas mukaan. Ei vain tapahtumiin, vaan hetkiin, joissa kohdataan. 


Kevät on jo matkalla. Se hiipii sisään valona, joka viipyy iltaisin pidempään. Se on sitruunan tuoksu leikkuulaudalla, ensimmäinen paljas asfalttiläikkä, linnun rohkea säe. Ja ennen kuin hanget ehtivät sulaa kokonaan, ehdimme vielä juhlia talvea ja kurkottaa kohti kevättä yhdessä. 



Laskiaissunnuntaina 15.2. klo 15 Talvitriathlon Sauvon Seuralan kentällä 


Talvi ei ole vuodenaika. Se on urheilulaji!!! Kokoa viiden hengen joukkue ja tule liukumaan, hiihtämään ilman suksia ja pulkkailemaan. Posket hehkuvat, reivikärry rytmittää ja Seuralan sisällä Kakkuvelhottaren laskiaiskahvio pitää huolen, ettei kukaan palele sisältäpäin. 
Osallistumismaksu 25 € / joukkue, sisältää kuuman hernekeiton. Menossa mukana Sauvon Syke, Sauvo-Karunan Eläkeläiset, Luontoriihi, Reivikärry (säävaraus), MinBy, MLL Sauvo-Karunan yhdistys ja Sauvon Yrittäjät 
Ilmoittautuminen paikan päällä klo 14 alkaen tai tästä linkistä 


Keskiviikkona 18.2. klo 14 Lumoava teeiltapäivä Mathildan Marinassa


Satamassa höyryää tee ja pieni mystiikka. Rituaalirummun syke, omat teeloitsut ja uniikit teesekoitukset syntyvät luovassa iltapäivässä. Kotiinviemisiksi saat oman loitsusi ja 30 g juuri sinulle räätälöityä teetä. Hinta 15 € / hlö, kesto 1,5 h. Ilmoittautumiset: info@mathildanmarina.fi / 02 2502 432 


Lauantaina 7.3. klo 19 Mocktail-ilta Musinessa 


Maaliskuu on täydellinen hetki ravistella talvi harteilta. Anna meidän pilkkoa sitrukset, murskata villiyrtit ja täyttää lasit raikkailla mocktaileilla, jotka maistuvat kevään ensi auringolta. Nauru saa nousta kattoon asti ja lauantai-ilta muuttuu pieneksi juhlaksi ilman alkoholia. Illassa sukelletaan villiyrttien käyttöön juomissa, leivonnassa ja ruoanvalmistuksessa. Hintaan sisältyy kaksi herkullista mocktailia ja inspiroivaa jutustelua. 
Kevät ei tule rytinällä. Se tulee askel askeleelta, valo kerrallaan, ihmisten kautta. Tule mukaan rakentamaan siitä meidän kaikkien näköinen. 


 🌿✨ 


 Ja kun valo lisääntyy, lisääntyy usein myös rohkeus. Rohkeus kokeilla, kohdata, nauraa kovempaa kuin oli tarkoitus. Kevät ei kysy lupaa tulla, se vain saapuu. Me voimme tehdä samoin toistemme elämään.
Jos sydämesi kaipaa yhteistä hetkeä, uusia makuja, talven tuoksua tai jo häivähdystä kesästä, tule mukaan. Tuo ystävä, naapuri, työkaveri tai tule yksin ja löydä seura paikan päältä. Täällä sinulle on aina tilaa. 
Nähdään Salossa, Matildan satamassa, Seuralan kentällä, lasin äärellä, teen höyryssä, pulkan kyydissä.


Tehdään tästä keväästä lämmin jo ennen kuin hanget sulavat. 🌿
t. Sanna ja Timo 


 Nuorcamino Oy on Suomalaisen Työn Liiton jäsen ja sillä on Yhteiskunnallinen Yritys -merkki. Yrityksemme on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten ja suurin osa voitosta kanavoituu yhteiskunnalliseen hyvään.



perjantai 19. elokuuta 2022

Kilpisjärveltä Hettaan

 Hei!

Viikko, 200km ja Suomi-neidon käsivarren matka on kulunut lähdöstämme Kilpisjärven kolmen valtakunnan rajapyykiltä Hettaan. 

Reitti kulki lähes koko matkan tienpiennarta pitkin suoraa ja vielä suorempaa tie.  Alkumatkan viileät lämpötilat muuttuivat helteisiksi ja samalla sääsket heräsivät.

Vaikka matka oli monin paikoin puuduttava, tapasimme ihania ihmisiä, kuulimme mielenkiintoisia tarinoita menneiltä ajoilta ja näimme historiallisia paikkoja.

Sään haltija oli jälleen meille suosiollinen ja matkan alku oli siis rentouttava, innostava ja tietysti myös raskas, kuten alkumatkat aina.

Tässä muutamia tunnelmakuvia ensimmäisen vaellusviikkomme varrelta:










tiistai 9. elokuuta 2022

maanantai 8. elokuuta 2022

Painolasti



No niin... nyt on rinkat vihdoin pakattu ja painolastimme on valmis ja mukanamme kulkevat seuraavat tavarat:

TIMON PAINOLASTI:
Rinkka (Ospray Atmos 50)
Teltta (MSR Hubba Hubba)
Tarp + narut ja kiilat
Makuupussi (Marmot Sawtooth)
Patja (Exped Versa)
Alusta (Extreme)
Retkikeitin (Optimus Terra)
Vesisuodatin (MSR Trailshot)
Kuksa + luha
Vesipullo
Ensiapulaukku + lääkkeet
Hygieniatarvikkeet
Retkipyyhe
Taukotakki, pipo ja hanskat
Sadehame, - ponco ja -säärystimet
Paljasjalkakengät
Varavaatteet
Kerrasto
Veitsi
Vihko
Otsalamppu
Kompassi
Laturit + Carmin-seurantalaite
Puhelin
WC-paperi
Paino yhteensä 15 kg
Ja SANNAN PAINOLASTI:
Rinkka (Ospray Kyte 46)
Makuupussi (Marmot Angel Fire)
Patja (Exped Versa)
Alusta (Extreme)
Kuksa + luha
Ruokatermos Airam
Termospullo
Vesipullo
Kuivaruokaa 7 päivän tarpeeksi
Hygieniatarvikkeet
Retkipyyhe
Villapaita + pipo + hanskat
Sadehame, - ponco ja -säärystimet
Paljasjalkakengät
Varavaatteet
Kerrasto
Ompelutarvikkeet
Otsalamppu
Laturi
Puhelin
WC-paperi
Paino yhteensä 13,5 kg

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Kun aika on...


 

11.8.2022 aloitamme toisen pitkän matkan vaelluksemme Suomen läntisimmästä pisteestä itäisimpään. Kilpisjärven kolmen valtakunnan rajapyykiltä Ilomantsin Hattuvaaraan tulee kulumaan aikaa kaksi kuukautta ja matkaa runsaat 1200 km.

Kehitämme kotimaan pitkän matkan vaelluksia keräämällä aineistoa sähköiselle sivustollemme ja retkeämme voi seurata reaaliajassa.

Mikäli haluat, voit tulla yhteistyökumppaniksemme ja tukea vaellustamme 30 €:n tai oman kukkarosi mukaan. 


Tuella teemme hyvää ja valitsimme yhteistyökumppaniksemme Mood of Finlandin Rakkauden metsän (www.rakkaudenmetsa.fi). Puolet sponsorituestamme osoitetaan Rakkauden Metsän konseptin mukaisesti puiden istutukseen ja Luonnonperintösäätiön toiminnan tukemiseen (ikimetsien suojelu). Tavoitteena on perustaa Suomen kolmas Rakkauden metsä Saloon ja varat käytetään istutustapahtuman rahoittamiseen. Tiedotamme tapahtumasta syksyn aikana.


Lähde sinäkin mukaan viistotaipaleelle Suomen halki ja samalla kasvattamaan uutta ja suojelemaan vanhaa metsää.  Puu on symboli rakkaudesta ja puiden tarinat elävät kauniina muistoina. Varmistetaan hiilinielujen ja luonnon monimuotoisuuden säilymistä tuleville sukupolville.

Olemme kiitollisia kaikesta tuesta. Mikäli haluat, julkaisemme logosi/nimesi blogissamme (Puolivihreää Elämää) /Facebook-sivullamme (Nuorcamino), sillä haemme sinulle ja meille molemminpuolista hyötyä.

Yhteydenotot/MobilePay Sanna 040 663 1077 tai Timo 040 729 8805



tiistai 17. marraskuuta 2020

Nuorcamino del Sauvo kalenterit saapuivat!

Painolämpimät kalenterit ovat juuri  saapuneet. Valitsimme mukaan 12 sykähdyttävintä kohdetta ja lisäksi muutaman julkisen "tähtikohteen".

Voit tehdä matkaa jälkikäteen kanssamme tämän kalenterin sivuilla.

Kalenterin hinta on 15€ + postimaksu ja postitukset alkavat nyt.

Kalenterin voit tilata osoitteesta sanna@ammila.fi tai 045 6690669. 

Hyvää syksyn jatkoa ja joulun odotusta sinulle @

T. Sanna ja Timo 




keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Apostolinkyydillä päästä varpaisiin osa V: Kotiin

 


Kuinka ihanaa onkaan olla muualla

poissa omasta tutustaan
jossain ihan toisaalla uusien asioiden äärellä.

Olla enemmän hereillä
levännyt ja virkeä
huoleton aamusta yöhön
ja unissaankin onnellinen.

Ja täältä etäältä
sitten muistaa
mikä lähellä on hyvin
mikä kotona on paremmin
ja minkä vuoksi kannattaa
sittenkin vielä joskus palata takaisin.


Ja niin meillä alkoi kymmenes patikointiviikko ja olimme 21 km:n päässä kotoa.

Olo oli ollut jo useamman päivän ajan saman aikaisesti hilpeä ja surullinen, onnellinen ja pettynyt. 1768km, 68 vaelluspäivää, 3 välipäivää ja lähes 3 000 000 askelta takana oli aika sanoa jäähyväiset elämämme parhaalle seikkailulle ja kääntää askeleet kohti kotia.

Tiesimme että mutkaton elämämme, jossa kaikki tarvittava kulki 15 kg:n rinkassa, oli nyt päättymässä ja oli aika ottaa vastuu omasta, läheisten ja asiakkaiden hyvinvoinnista ja olimme siihen valmiimpia kuin koskaan aikaisemmin.

Paimiossa meitä oli saattamassa ja tapaamassa joukko ystäviä ja tunsimme olomme täydellisen tervetulleiksi.

Paimion Nesteeltä lähdettyämme joukkoomme liittyi matkan varrella lukuisia ystäviä ja kotiin päästessämme ryhmä kasvoi entisestään.

Olimme liikuttuneita ja otettuja saamastamme ylenpalttisesta huomiosta. 


Lähtiessämme matkaan vaeltamisen ja uusien kokemusten halusta, olimme saaneet suuren maarän virtuaalimatkakumppaneita, joista osa liittyi seuraamme tärkeänä päivänä.

Kotona oli aika juhlia.




Kaunis kiitos kaikille jotka osallistuivat upeaan kotiinpaluuseemme!
Olet kaukana tai lähellä, olet ollut tärkeä meille koko vaelluksemme ajan.

Kun voi tänään tässä nähdä sen kaiken tarkoituksen, kuljetun matkan.
Kivet ja kannot.
Niin ymmärtää, että kannatti lähteä.

Sanna ja Timo



tiistai 27. lokakuuta 2020

Apostolinkyydillä päästä varpaisiin osa IV: Tuurista Paimioon

Tuurissa käynnistyi viimeinen kaksiviikkoinen vaelluksemme.

Alavudella otimme riskin ja annoimme teltan ja makuupussit Miinan ja Juhan kyytiin luottaen hyvään tuuriin ja ihmisten hyväsydämisyyteen majoituksien suhteen.


Nopeasti sitten tupsahdimmekin Pirkanmaalle, jossa poikkesimme Virroille ja Visuvedelle. Oli ilo tavata Arja ja Teuvo Visuvedellä ja Kirsti ja Pekka Väärinjärvellä.


Mäkelän Lomatuvan isäntä Ruovedellä esitti meille talon valssin. Tuvassa oli lämmin ja leppoisa tunnelma, vaikka lokakuisena aamuna oli ulkona pakkasta 3 astetta. Usvan hälvettyä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja hyvä oli kulkijoiden jatkaa matkaa kohti etelää.


Orivedellä seuraamme liittyi Sanna, jonka kanssa kävelimme, jutustelimme ja keräilimme kantarelleja, joita löytyikin todella runsaasti.


Hämeessä kolmen päivän ajan huoltojoukkoina toimi Elvi ja Markku. Kyllä meidän kelpasi kulkea!


Hauholla viikko alkoi valkeana, josta jatkoimme matkaa pieniä ja vielä pienempiä teitä Hattulaan.


Siellä meillä olikin vastassa huippusydämellinen vastaanotto ja opastus: kunnanjohtaja Pekka Järvi, kulttuuritoimenjohtaja Minna Linna-Vuori, liikuntapäällikkö Jari Salmela, kaupunkilehden toimittaja ja muutamia muita. Ulkona odotti vielä iloinen saattojoukko.
Meille luovutettiin Team Hattula pipot ja putkihuivit.
Saattojoukon kanssa matkasimme Parolan Leijonalle, jossa hiihtoliiton entinen puheenjohtaja Seppo Rehunen oli myös meitä kannustamassa.



Rengossa yövyimme Irmelin ja Pekan luona. Aamu oli jälleen luminen.


21.10 saatiin Tammelan poika syntysijoille...  Kauko oli järjestänyt juhlallisen vastaanoton Tammelassa ja Nahkurinverstaalla saimme Tammelan pojan maailmanpölyt huuhdottua Turpoon-joessa.


Ja siitä lähtikin viimeinen satanen:
Somerolla satoi kenties yhtä paljon kuin koko matkalla yhteensä. Siitä huolimatta päivä oli täynnä iloa:
Kiitos kohtaamisesta Johanna ja Kari, Raija Hovila, Mervi Puosi ja Kerttu, Rami Rajala, Heidi Pöri, sekä Eija ja Timo Mänki. Teidän ansiosta askeleet olivat puolta kevyemmät!



Somerolta jatkoimme Hämeen Härkätietä pitkin Koskelle ja Marttilaan, josta Liinu meidät nouti ja piti hyvänä.

Marttilasta jatkoimme Paimion Oinilaan, Mallun ja Jukan vieraaksi. Ilta oli täynnä iloa viimeisestä pitkästä vaelluspäivästä, mutta samalla oli haikeutta seikkailun päättymisestä.

Hyvin syödyn, saunotun ja nukutun yön jälkeen käynnistimme viimeisen vaelluspäivän. Joka onkin sitten jo oma tarina...

... ja sellaiset tarinat ovatkin niitä ihan parhaita 😀


t. Sanna ja Timo


perjantai 9. lokakuuta 2020

Apostolin kyydillä päästä varpaisiin osa III: Syötteeltä Tuuriin

 Tervehdys Kyläkaupalta!


Nyt olemme taivaltaneet Kainuun maakunnasta Pohjois-Pohjanmaalle ja sieltä Keski-Pohjanmaalle ja edelleen Etelä-Pohjanmaalle. 

Kilometrejä on tähän mennessä kertynyt yli 1300 ja aikaa lähes kahdeksan viikkoa.

Tuntui ikävältä jättää taakse Pikku-Syötteen hotellin ystävällinen henkilökunta ja lähteä taas matkaan sateiselle polulle. 


Muutama päivä Syötteen jälkeen olikin sateista  ja nukuimme vuoroin autiotuvassa, vuoroin laavun sisään pystytetyssä teltassa. Kenkien ja vaatteiden kuivumisen kanssa oli ongelmia ja kun UKK-reitti oli vielä paikoitellen erittäin huonossa kunnossa, meinasi välillä usko  patikointiin loppua.

Aila-myrskyn aikaan nukuimme laavulla, johon kiinnitimme tarpin tuulen suojaksi.  Tuuli ulvoi ja kuivattelimme kenkiä nuotion lämmössä. Syötteen ja Puhoksen väli oli kenties retken vaativin.


Ennen Puolankaa etsimme Manner-Suomen keskipistettä löytäen vain heinikkoa ja vanhan autonrenkaan kunnes selvisi että Kekkosen vihkimä merkkikivi oli siirretty torille. Hiukan meitä hymyilytti se, kuinka puolankalaiset voivat keskipisteen niin vain siirtää! 


Vaalan kunnan jälkeen sunnuntaikävelyllä meidät yllätti mitä mainion näky:


Vanha taksi vm. -57 ja Neittävän nuorisoseuran kakkubuffet. 1000 km kävelleelle kakkubuffet on samaa kuin janoiselle keidas Saharan autiomaassa. Sekä taksi että leipuri olivat molemmat Mynämäeltä lähtöisin. Turun murre teki siis nautinnon kaksin verroin paremmaksi.



Piippolassa saimme ensimmäiset kanssakävelijät kun Pohjoisen erikoiskasvit euroiksi-hankkeen Mikko liittyi isänsä kanssa seuraamme.


Piippolan Leskelässä löysimme vaivatta koko Suomen keskipisteen. 


Eräänä iltana päätimme kokeilla pimeäpatikointia ja tupsahdimme Kuusaan Eurolaan. Entiseen kyläkouluun,  jonka kunta oli myynyt eurolla kyläyhdistykselle.


 Eurolassa tapasimme ihka oikean valtakunnallisen kylähullun vm. 2013, Heikki Kumpulan.  Kumpulaa kuunnellessa tuli vahva tunne siitä, että pienten kylien asiat olisivat paljon paremmin mikäli näitä kylähulluja riittäisi muillekin paikkakunnalle.



Huippusiistillä ja palvelualttiilla Ruuskan kyläkaupalla meille tarjottiin kahvit ja siirryimme haapajärveläisten Jarmo Erosen ja Hannu Jääskön matkaan.
Siitäpä alkoikin todellinen tutustuminen Haapajärveen:


Someron hiihtokeskus ja harjoittelumaastot.
Ruokailu ja majoittuminen Marja-Leena Raution luokse, tutustuminen Mika Myllylän elokuussa paljastettuun patsaaseen, kaupungintalon valtuustosalin Myllylän palkintokokoelmaan, kaupungin teekuppikokoelmaan, urheilupuistoon ja Myllylän haudalle. 




Ja aamulla vielä piiskamännyille ja 
Ståhlbergin synnyinkotiin.


Siitä olikin mukavaa lähteä iloisella porukalla kohti Reisjärveä.
Matkalla olikin monenmoista katseltavaa ja juteltavaa ja saatiinpa välillä herkkujakin kun Marja-Leena taikoi eväitä repustaan ja 
paikallislehden toimittaja toi meille lämmintä ruisleipää.


Reisjärvin kristillisellä opistolla meidät yllätettiin iloisesti kun 150 nuorta toivottivat meidät tervetulleeksi laulaen. 


Kuten Haapajärvi, myös Reisjärvi, lumosi meidät ja tännekin haluamme palata pian uudelleen. 


Täällä Pohjanmaalla ei yllätykset tahdo loppua, sillä seuraavan päivän iltana meidät yllätti Timon veli,  Tapio, joka Pian kanssa huristeli meitä vastaan tarjoten yösijan.


Asuntoautossa hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme kävelemään kohti ykköskohdettamme Halsuaa ja Miinan ja Juhan kotia.
Miina on A'la Miinan reipas ja iloinen emäntä  jonka keittiössä valmistuvat niin riista- ja kalaherkut kuin upeat kakutkin.


Halsualta matkamme jatkui Räyrinkiin, Itäväylälle, Vimpeliin, Alajärvelle ja edelleen Lehtimäelle.

Suutalassa meidät yllätti pariskunta, joka oli aikaisemmin vieraillut meillä Sauvossa.
He viljelevät luomumansikkaa ja -hernettä, sekä majoittavat Suutalan koululla.
 

Meitä odotti lämmin sauna, herkut jääkaapissa ja pyykinpesumahdollisuus.
Kyllä kulkijoiden kelpasi levähtää 38 km:n päivätaipaleen jälkeen. 

Suutalasta matkamme jatkui Tuuriin, Keskisen kyläkauppaan, joka sponsoroi meille kahden yön majoituksen.
Täällä meidän on hyvä levätä, huoltaa välineitä ja itseämme.
Matkan loppu häämöttää jo,
ilmat kylmenevät ja
siirryimme pikkuhiljaa etelää kohti. 

Pohjanmaa on ollut meille ikimuistoinen seikkailu,
olemme saaneet uusia ystäviä ja niin paljon hyvää osaksemme ettei sitä voi edes pukea sanoiksi. 

Kiitos kaikesta!
Pieni pala sydäntä jää tänne...
T. Sanna ja Timo