Nuorcamino

tiistai 9. syyskuuta 2014

Karhunkierroksella

Heippa!

Ostin miehelleni rinkan lahjaksi kuusi vuotta sitten.
 Samalla pyysin häntä lähtemään Karhunkierrokselle kanssani.


Vuosia on päässyt vierähtämään ja paljon on tapahtunut, mutta vihdoin päätimme toteuttaa tämän huikean unelman.
Rukalta Hautajärvelle 82 km, aikaa juuri sen  verran kuin retki  vaatii...


Viime tiistaina, silmänkirkastusjuhlien jälkeen, pakkasimme rinkat ja käänsimme auton nokan kohti Kuusamoa.
Torstaiaamuna lähdimme Rukalta nousemaan määränpäänä Hautajärvi.


Karhunkierros on Suomen suosituin vaellusreitti,
joka kulkee Kuusamon ja Sallan upeissa vaaramaisemissa, 
osaksi Oulangan kansallispuiston alueella.


Tuttavani sanoin: 
"Kuka tahansa kävelee 82 km, mutta teeppä se täyspakkaus selässä ;)"
Osa reitistä olikin helppokulkuista,
mutta Rukan ja Valtavaaran rinteet vaativatkin jo todellisia ponnistuksia...


Kivikko-  ja juurakkopolut vaativat erityistä tarkkaavaisuutta ja hidastivat matkantekoa.


Retki oli huikea kokemus: yhdistelmä Lapin lumoa, ruskamaisemia, karua kauneutta, puhtaiden järvien tyyniä pintoja, koskien pauhua, iloisia kohtaamisia, tunnelmallisia autiotupia.


Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä retkemme parhaita paloja:
















Neljä päivää, kolme yötä, luonnon hiljaisuudesta nauttien...


Levillä sauna, puhtaat vaatteet, lasi hyvää viiniä ja kunnon yöunet, jonka jälkeen matka jatkui kohti Saariselkää.


Mieheni ei tästä saanut tarpeekseen, 
vaan käveli tänään Rumakurun kautta Kiilopäälle. 
Omat jalkani muistuttavat vielä menneestä koitoksesta.
Huomenna meillä täytetään tasasia:
 iltapäivällä tarjoamme perunamuussia ja poronkäristystä lähikuppilassa.
Tervetuloa Saariselälle!


t. Sanna ja Timo

6 kommenttia:

  1. Upeita maisemia - tuonne haluan sitten, kun jalkani ovat taas kunnossa.
    Onnentoivotuksia tasasten johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uutta retkeä minäkin suunnittelen, kunnes jonakin päivänä jalkani taas kestävät...

      Poista
  2. Voi vitsi, löytyykö Suomesta noin upeita maisemia! Niiiin kaunis ja koskemattoman näköinen on tuo luonto. Nautinnollista loppulomaa ja ihania synttäreitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Luonto on täällä uskomattoman kaunis ja koskematon. Nyt huilaillaan täällä muutama päivä ja sitten jatketaan kohti Norjaa ja vuonoja.

      Poista
  3. Kuvista huokuu hiljaisuus ja luonnon rauha..... ja voi pojat miten upeita maisemia siellä onkaan! Mukavaa loman jatkoa ja onnentoivotukset tasalukeman johdosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänsankari kiittää ja kuittaa Näätämön motellista. Matka jatkuu kohti uusia seikkailuja - Norjaa ja vuonoristeilyä!

      Poista