Nuorcamino

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Sunnuntaiterapiaa

Heippa!
Meistä jokainen rentoutuu tavallaan:
 Luonnossa, saunassa,
 lukiessa, meditoiden,
 musiikkia kuunnellessa, ystävien seurassa.


 Tärkeinta kuitenkin antautua kokonaan olemiseen,
 akkujen lautautumiseen, luovuuden avaamiseen 
ja  porttien raottamiseen alitajunnan oivalluksille.


Joogan, ulkoilun ja läheisten kanssa viettämäni ajan lisäksi,
 minulla on kaksikin salaista rentoutumiskeinoa,
 joilla irtaudun täydellisesti elämän kiireestä ja hälystä.

Mustaherukka-taatelikakku valmistuu

Leipomisesta olen kertonut aikaisemminkin. 
Taikinan vaivaaminen tai kakkureseptin suunnittelu ja
 toteutus  tuo minulle tilan,
 jossa kiire ja huolet väistyvät ja mieli tasapainottuu.


Ihana kotona paistuvan leivän tuoksu on arjen luksusta,
joka saa hymyn huulille ja maailman näyttämään hetken paremmalta.


Tämän lisäksi suuri nautintoni (jota yleensä harrastan sunnuntaisin),
 jolloin perheeni (kissat mukaan lukien) siirtyy hiljaa takavasemmalle, 
on petivaatteiden vaihtaminen.

makuuhuone tänään...

Ajatus lähtee yleensä lakanoiden vaihtamisesta,
joka johtaa lähes euforiseen tilaan, 
jossa juoksen ylä- ja alakerran väliä,
kaivan esiin kaikki vanhat lakanat, päiväpeitteet, 
tyynyt ja filtit  ja sommittelen niitä.
Pahimmassa tapauksessa tästä seuraa sekä 
huonekaulujen että taulujen paikkojen vaihto.
Eikä asiaa tehdä niin, että kaupasta haetaan uutta...
Ei toki, se tekisi tästä kaikesta aivan liian helppoa...

Vieashuone tänään

Tänään olen siis rentoutunut...
Esineiden ja vuodevaatteiden järjestely oli  jälleen hyvä keino
pysähtyä näkemään kodin viehätys.
Katson kotiani taas lempein silmin ja kiitollisuudella,
enkä mieti mitä minulta puuttuu.

Näillä keinoilla katkaisen stressin,
ja siirryn hyvän olon polulle.


Mikä saa sinut rentoutumaan?
t. Sanna

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Minä rentoudun parhaiten lähtemällä metsään koirien kanssa tai veneilyaikaan lähtemällä merelle / Saimaalle johonkin saareen. Talvella lumikenkäretket lähimetsään ovat ihan parasta. Repussa tietysti herkulliset eväät. Laavulla sytytetään tulet, jutellaan mukavia, syödään eväitä ja nautitaan luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta. Lukeminen kynttilänvalossa, torkkupeiton alla, sohvannurkassa on myös tosi hyvä tapa rentoutua :)
    ps. blogissani on sinulle haaste

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kyllä meillä naisilla samansuuntaiset rentoutumiskeinot taitavat olla... Kiitokset haasteesta, palaan asiaan kunhan hiukan työkiireiltani kerkeän. Mukavaa loppuviikkoa!
      t. Sanna

      Poista
  2. Heips Sanna,
    minäkin rentoudun rakkaan leipomisharrastuksen parissa! Toinen paikka mikä laskee stressitasoa nopeasti on metsä. Siellä viihdyn perheen kanssa sienestämässä tai sitten ihan vaan koiran kanssa haahuillen.
    Heh! Minullakin on sinulle haaste. Saas nähdä onko sama kuin Anskulla :-)

    VastaaPoista
  3. Hei Teija! Kiitos kauniista vastauksesta. Haaste oli eri kuin Anskulla ja palaan asiaan kunhan työkiireiltäni ehdin. Mukavaa loppuviikkoa! t. Sanna

    VastaaPoista