Nuorcamino

tiistai 3. syyskuuta 2013

Taikinaterapiaa



Syksy on kesääkin antoisampaa aikaa antautua leivonnan maailmaan, sillä luonto tarjoaa meille runsaita antejaan. 


Juuri sopivan hapatettu ja karkea taikina.
 Leivinuuniin, totta kai...
 Pian tupaan leviää herkullinen, lämpimän, vastapaistetun ruisleivän lumoava  tuoksu.


Erityisesti ruokaleipien leipominen miellyttää. 
Se on mainettaan huomattavasti helpompaa,
 vaikkakin hieman aikaa vievää. 
Hitaan ja onnellisen elämän luksusta, jossa mieli lepää.


Ruisleipä:
1 l kädenlämpöistä vettä
taikinan juurta
luomuruisjauhoa sen verran että seoksesta tulee löysä puuro

Sekoita aineet ja laita hapantumaan reiluksi vuorokaudeksi lämpimään paikkaan. Seuraavana päivänä erota taikinasta vähän juurta seuraavaa leivontakertaa varten. Lisää taikinaan 1 pss kuivahiivaa, 1 rkl murskattua merisuolaa ja luomuruisjauhoja sen verran että taikinasta tulee kiinteä. Itse tykkään hyvinkin karkeasta ruisjauhosta, jolla saa mukavan, napakan leivontatuntuman.  Nostata taikinaa tunti. Leivo neljä reikäleipää, kuvioi, koristele tai pistele makusi mukaan ja nostata jälleen tunti. Paista 200 asteisessa uunissa vielä tunti. Jäähdytä leivät hitaasti pyyhkeiden sisällä. 
Ota voi pehmenemään ja nauti!


Näin syksyllä kun omenapuut taipuvat hedelmien painosta, on ihana leipoa herkullinen Omenatorttu, jonka vastustamaton aromi kertoo loppukesän saapuneen. Samaan aikaan haikeutta kesän päättymisestä ja  odotusta uneliaan syksyn saapumisesta... 
 Joka tapauksessa, tämä on yksi parhaista omenapiirakoista, mitä on koskaan tullut leivottua!




Pähkinäinen Omenatorttu

Pohja: 75 g voita sulatettuna
           1 dl kaurahiutaleita
           2 dl vehnäjauhoja
           0.5 dl sokeria
=> sekoita pohjan aineet, painele taikina irtopohja- tai piirakkavuuan pohjalle. Paista 200 asteessa, n. 10 min.

Täyte: 75 g voita
          1 dl sokeria
          2 rkl vehnäjauhoja
           3 dl kevytkermaa tai tinkimaitoa
          vanilijasokeria
          3 - 4 omenaa
          1 pss manteli- tai pähkinärouhetta
         0,5 pss mantelilastuja
=> Sulata voi kattilassa, lisää sokeri ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi. Lisää kerma vähitellen ja kypsennä hetki. Lisää vanilijasokeri. 
Kuori ja viipaloi omenat. Lado ne vuuan pohjalle. Ripottele puolen pähkinärouheesta omenoille. Kaada kastike päälle ja ripottele loput pähkinärouheesta ja mantelilastut pinnalle.
Kypsennä vielä 0,5 tuntia.


Iltapalaksi naapurikylän agnusbratwustia, grillijuustoa ja valkosipulinaania, sekä  salaattia omasta maasta ja hyvää, riesling tyyppistä valkoviiniä!



"Sitt ku sää ole kokeillu kaikki,
laskuvarjohyppy ja melonna.
Kokeile laitta tuli puuhella,
polt pari kynttilä.

Soit jottai paremppa musiikki.
Ol iha yksi.
Ol iha rauhas."
-Karoliina Koskinen-


...No olenhan minä, 
mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Muinaistulien aikaan...


Tuhansia vuosia sitten merenkulkijoita ohjattiin tai varoitettiin  merkkitulien avulla. 
Nykyisin muinaistulia poltetaan elokuun viimeisenä lauantaina kesäkauden päättymisen merkiksi.
Tulet symboloivat myös Itämeren maiden yhteistä huolta meremme hyvinvoinnista.


Lähdimme muinaistulien viettoon ystäviemme seurassa. 
Illan hämärtyessä laskimme purjeen tulien syttyessä ympärillämme.
 Ilta oli tavattoman tyyni ja kaunis.


Söimme, joimme ja ennenkaikkea viihdyimme yhdessä. 


Illalliseksi tarjosimme Karitsaa Vindaloo, minttu-raithaa,
 himalajan riisiä ja naanleipää.

Karitsaa Vindaloo:
800g karitsan paahtopaistia
6 sipulia
3 rkl ruokaöljyä
2 dl punaviinietikkaa
4 dl vettä
4 kotimaista tuoretta chiliä
2 rkl sokeria
suolaa
mustapippuria
6 valkosipulinkynttä
3 tl kuivattua inkivääriä
4 rkl vindaloo currytahnaa
2 rkl garam masalaa

Kuullota valkosipulia, chiliä ja inkivääriä hetki öljyssä. Lisää sipuli ja kuullota myös se. 
Lisää masala kasariin. Kun masala on tasainen, lisää liha paistumaan.
Kun lihan pinta on kiinni, lisää etikka ja vesi. Anna kiehahtaa ja lisää sokeri ja mausteet.
Vähennä lämpöä ja anna hautua hiljalleen niin kauan että nesteet ovat miltei hävinneet - ts. noin tunnin.
Maista ja säädä tarvittaessa.
Tarjoa hyvän riisin, mintturaithan ja naanleivän kanssa.
Nauti hyvässä seurassa.

Viinisuositus tämän ruuan kanssa:
Roteva & voimakas Casa Silva Carmenere Reserva


Kotiin saavuimme seuraavana päivänä levänneinä, kevyessä etelätuulessa, 
syysauringon paistaessa.


Kuulasta, kirpeää ja aurinkoista syyskuuta!
t. Dimman miehistö

tiistai 27. elokuuta 2013

Sadonkorjuun juhlaa

 Marjojen, hedelmien, vihannesten ja sienien säilönnän aika on juuri nyt parhaimmillaan.
Oman puutarhan herkut ja metsän antimet maistuvat monin verroin
 herkullisemmalta kuin kaupasta ostetut.


Mikä olisikaan mukavampaa kuin kutsua ystävät koolle ja järjestää kunnon sadonkorjuujuhlat entisaikojen kekriperinteen malliin.


 Mansikkahillo porisee 


Marjat omasta maasta, kattilaan hiljaa porisemaan ja puhtaisiin purkkeihin talvea odottamaan.


Sienien kuivatus on helppoa ja palkitsevaa.


Alkusalaattia, ole hyvä...


Kaalipataa, puolukkahilloa ja saaristolaisleipää


Jälkiruuaksi Ahvenanmaan pannukakkua ja mansikkasurvosta.


Kuistin komeron viileydestä
haettiin kullankeltainen
samettikuorinen viili.
Joskus pudotimme päälle metsämansikoita.
Siinä maistui kesänurmien riemu.
Ja lopuksi nuolimme lusikat
-Raili Heikkilä.


Ihanaa sadonkorjuun aikaa sinulle!


perjantai 23. elokuuta 2013

Kaikki hyvä loppuu aikanaan...


Auringonlasku Hangon itäsataman yllä.


Hangonkylän satamassa sijaitseva pieni kala- ja äyriäisravintola På Krogen, jossa tarjoillaan taivaallisen hyvää omassa kylässä jalostettua kalaa.




Hylkeiden ilakointia aivan veneemme vieressä.


Tammisaaren idyllinen vanhakaupunki kapeine kujineen kutsuu kiireetöntä kulkijaa.


Katujen nimet kertovat vanhoista ammateista.


Paikallinen jalkapallomatsi kuohutti yleisön tunteita: Ekenäs - Gnistan (2 - 2)


  Jyssarö - saariston jalokivi. 
Vastaan saattaa kävellä utelias ja hyväntuulinen lammas.


Jussarö on tunnettu kansallispuiston ikimetsistään, hienoja vaellusreittejä ja luontopolkuja.




 Kaupunkisodan jäljet kauniin saaren sisäosassa kertovat karua kieltään.




 Stressitönta kalaa mato-ongella...


Pannulle paistumaan,


...ja todellista lähiruokaa nautittavaksi.


Taalintehtaan torilla törmäsin oman kunnan lähiruuan todelliseen konkariin, Tiinaan,
ja pääsin vähän kokeilemaan torikauppaa....



Mistä sitten on hyvä loma  tehty?


Hitaista aamuista...



kiireettömistä lounaista,


ja hiljaisista illoista.


Myötätuulesta kohti auringon siltaa, 


onnellisuuden lähteillä,
mielenrauhaa ja iloa ilman 
minkäänlaista ponnistelua.




Siitä on hyvä loma tehty!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Vanhaa lautaa ja ikkunanpokia...


Olen aika lailla ihastunut vanhaan ladonlautaan.
 Puun pinnassa näkyy vuosikymmenten ajan patina ja auringon voimasta haalistunut punamulta. 
Jokainen lauta on yksilö,  kappale kaunista maaseutuamme.
 Laudan pintaa silitäessä tunnen kesän poutapilvet ja vastaniitetyn heinän tuoksun.
Maalaisromanttinen sisustustyyli saa siivet.


 Ladonlautaa saunan sisustuksessa,


....autotallin katon koristelussa...


WC:n kaapissa
 (ovikoriste Pariisista, lintu kyläravintola Nemo),


peileissä ja kehyksissä.


Kuvassa mieheni  vanhan kotitalon ikkunanpoka, johon on kiinnitetty peili.
 Kaunis kuin koru.


Takkahuoneen katon 300 pientä kuituvaloa tuo tunnelmaa.


Klapia, ikkunanpokia ja ladonlautaa kotibaarissamme...


...sekä kattauksessa,

tunnelmallista pyhäpäivää  sinulle...

Tänä suvena 
kuljin sen polun jälleen.
Vanha lato niityn laidassa
täynnä tuoksuvia heiniä.
Pääskyllä pesä
räystään alla.
Yön tummuessa
kehrääjälintu lauloi.