Määränpäämme lähestyy päivä päivältä.
Vaelluslämpötilat ovat vaihdelleet aamun +3 asteesta
iltapäivän runsaaseen 30 asteeseen.
Monen mielestä Caminon viimeinen kolmannes on kaunein ja paras.
Upeat vuoristomaisemat, viehättävät luonnonkivistä
rakennetut muurit ja talot ja ikivihannat vanhat metsät
luovat vaihtelevan tunnelman.
Monet näistä ovat valokuvauksellisia maailmanlopun kyliä,
joita rappio pukee.
Osa taloista on romahtamaisillaan ja osa on romahtanut.
Taloja ja kokonaisia kyliä on myytävänä.
Koko Caminon kohokohtaa Cruz de Ferroa eli rautaristiä
odotimme lähes koko matkamme ajan.
1500 m korkeudessa seisoo pitkä tammitolppa,
jonka päällä on pieni risti.
Vaeltajat ovat jo satojen vuosien ajan tuoneet kiviä tänne.
Säännön mukaan kivi pitää tuoda kotoa saakka ja
kantaa koko matkan itse.
Vaeltajille kiven laskeminen kasaan merkitsee turhan taakan jättämistä taakseen.
Toinen kohokohta oli O Cebreiron kukkulakylä,
josta näkee kaikkiin ilmansuuntiin.
Sekä rautaristiin, että kukkulakylään olimme molemmat melko pettyneitä.
Italialaiset pyöräilijät hienoilla maastopyörillään ajoivat aivan rautaristin juureen vaeltajien jättämien muistokirjoitusten päälle ottamaan selfieitä itsestään.
O Cebreirossa taas oli bussilasteittain turisteja ja meteli sen mukainen.
Vaelluksella olemme saaneet tottua hiljaisuuteen ja luonnonääniin ja
huomanneet että kulkijalle tärkeintä on tie.
Vaeltajien määrä on huomattavasti vähentynyt,
osasyynä ehkä Espanjan levottomuuksien aiheuttama epävarmuus.
Olemme tutustuneet ulkoministeriön ohjeisiin
ja täällä maaseudun pienissä kylissä olemme enemmän kuin turvassa.
Matkaa on jäljellä enää hitunen ja olo on samaan aikaan helpottunut ja haikea.
Kun aamulla jälleen kerran jatkamme kohti Santiagoa,
on viikon aikana kilometrejä kertynyt 182
(kokonaismatka 740km)
