Vieraile Elämys Ämmin nettisivuilla

Nuorcamino del Sauvo

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Heinäkuun kuulumisia ja uutisia


Heinäkuun nimi liittyy maataloustöihin. Se on perinteinen heinänniittokuukausi ja samalla myös sydänkesän kuukausi. Vanha keskikesä oli 13.7, ei siis juhannuksena. Silloin tiedettiin kokemuksesta olevan lämpimintä. Heinäkuuta on kutsuttu myös ”poutakuukaudeksi”, koska silloin yleensä Venäjän aroilta tulevat kuumat heinäpoudat kovine ukkosineen.
Kauniin sään ennusmerkkejä ovat vielä tänäkin päivänä kun hyttyset tanssivat iltasella, heinäsirkka sirisee, hämähäkki kutoo verkkojaan tai pääskyset lentävät korkealla.
Meillä Elämys Ämmissä nautitaan kesästä täysin siemauksin. Väriä ja iloa päiviin tuovat lukuisat vierailijat ympäri maapalloa,  palaverit, illanistujaiset,  juhlat ja saunaillat.

Keskitämme ja kehitämme toimintaamme, jotta sinulla olisi mahdollisimman hyvä kanssamme.  Savumaahinen kokoustiloineen palvelee ryhmiä Villa Kotkanhovin jäädessä pois varaussivuiltamme.  Uudet, reippaat emännät, Susanna ja Kirsi, halusivat Kotkanhovin kodikseen ja olemme vilpittömän  iloisia heidän puolestaan. Toivotamme kasapäin iloa ja onnea näille upeille ja rohkeille naisille!

Tiistaisin tarjoilemme lounasta klo 11-13 (hinta 8€/henk.) pihalla aina sään niin salliessa. Mikäli tulet isommalla porukalla, laita viestiä etukäteen, jotta tiedämme kattaa teillekin.

Sunnuntain tuhdit maalaisaamiaiset jatkuvat heinäkuun ajan klo 9.00-11.00 (hinta 12€/henk.) Olet sydämellisesti tervetullut herkuttelemaan!

Onnellisten elämysten vuosi 2020 on nyt työnalla! Juuri sinulla on mahdollisuus vaikuttaa sisältöön: Lähetä onnellisten elämysten kuvasi, lempimietelauseesi, ajatelmasi tai elämän ohjeesi minulle (sanna@ammila.fi). Parhaat palat löytyvät lokakuussa ilmestyvien kansien välistä. Kalenteria tullaan myymään 30€:n hintaan (sis. postimaksut), ja saat kesä-heinäkuussa tehdyistä tilauksista 20% ennakkotilaajan edun. Tehdään yhdessä maailmankaikkeuden upein Onnellisten elämysten vuosi 2020.

1.7 alkaa Nina Messnerin luotsaama saviastiakurssi. Ensimmäisenä päivänä luvassa astioiden valmistusta levytekniikalla ja 15.7 kurssi jatkuu lasituskurssin merkeissä. Kurssille mahtuu enintään 6 henk. Hinta 45€ + materiaalikulut (sis. molemmat päivät).

27.7. Savumaahinen on mukana Ylen kesän 2019 Saunapäivä-kampanjassa. Tunnelmaan pääset kulkemalla Elämys Ämmin luontopolun, jossa tapaat metsänhenki Tapion, Mielikin, metsätontut ja maahiset. Saatatpa törmätä saunatonttuunkin! Ennen savusaunaan astumista saat juodaksesi koivunmahlaa, ainoaa oikeata saunajuomaa. Savusaunassa sinua odottaa kansanperinteen mukaan valmistettu vihta, naisille ja miehille omansa. Voit kastautua kylmäaltaassa, pulahtaa poreissa, sekä herkutella ja parantaa maailmaa sivumaahisessa. Voit saunomisen päätteeksi yöpyä puussa tai vaihtoehtoisesti satumajassa, metsän siimeksessä. Saunomisen hinta 15€/henk. Tervetuloa luomaan muistoja!
www.ammila.fi/savusauna

Heinäkuun villiyrttivinkkimme liittyy mesiangervoon:

Rantaniityillä ja ojanvarsissa viihtyvä mesiangervo on luonnon oma kipulääke, jonka lehdet sisältävät salisyylihappoa eli aspiriinia ilman asetyylia. Siitä haudutettu tee lievittää kipua ja kuumetta. Erityisen hyvä mesiangervo on sekoituksissa
Hyvän teesekoituksen teet näin:
1/3 osaa pihlajan lehteä
1/3 osaa vadelman lehteä
1/3 osaa mesiangervon lehteä. 
Tee valmistetaan antamalla kuivattujen tai hiostettujen ja kuivattujen lehtien hiukan kiehahtaa vedessä. Teen maku on mieto ja miellyttävä.
Kukat ovat kauneimmillaan juuri nyt. Niitä on käytetty mm. viinan, viinin ja oluen mausteena. Viinamausteena kukat jätetään vähäksi aikaa viinaan, joka saa niistä mielyttävän maun.
Tuoreita kukkia ja lehtiä voidaan voidaan lisätä salaatteihin ja keittoihin. Kukkia kannattaa kuivattaa ja maustaa niillä kakut, piparit, jäätelöt ja kermavaahdot tai taittaa pari oksaa vaikka WC:hen silmäniloksi ja raikastukseksi. Lehtiä taas kannattaa hiostaa talven varalle teeainekseksi.
Mesiangervomehu

25 kukintoa
500 g hunajaa
25 g sitruunahappoa
1 l kiehuvaa vettä
Laita kukinnot teräsastiaan, kaada hunaja ja sitruunahappo päälle ja lisää lopuksi kiehuva vesi. Anna seistä viileässä 5 päivää. Sekoita päivittäin. Siivilöi ja pullota. Säilyy jääkaapissa viikon verran, voi myös pakastaa.

Mesiangervo on yllättävän monipuolinen kasvi ja helposti tunnistettavissa. Kerääminenkään ei ole ylivoimainen tehtävä, itse asiassa tästä saa helposti kukkia ja kukkanuppuja varastoon talven tarpeisiin. Siis keräämään vaan!
Toivotamme sinulle oikein ihanaa kesän jatkoa!
t. Sanna ja Timo

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Kesäkuun uutiskirje

Kaksi on kaunista kesällä: lehti puussa, ruoho maassa ja tuomenkukka kolmantena.



Kesäkuun nimi tulee”kesannosta” tai ”kesänajosta”, eli kesannoilla olevien peltojen ensimmäisestä kynnöstä. Se on aikoinaan ollut työläs mutta oleellisen tärkeä alkukesän tehtävä: Pellot oli hyvä pitää kesannolla, eli viljelemättömänä, jopa joka toinen tai kolmas vuosi tulevien satojen turvaamiseksi.
Vaikka vanha kansa juhli Juhannusta Johannes Kastajan muistopäivänä, keskikesän viettoon on aina liittynyt myös monia ei-kristillisiä elementtejä. Talot ja jopa eläimet koristettiin monin kukin, lehvistä rakennettiin majoja ja katoksia tietyissä osissa maita ja kokkoja poltettiin. Juhannusyötä pidettiin erittäin otollisena monien naimisiinpääsyä auttavien taikojen kannalta. Perinteitä on monia, mutta useimpiin liittyy keskiyö, alastomuus, kukat ja lähteet. Taian onnistuessa vedestä saattoi nähdä tulevan sulhasensa tai tehdä itsensä haluttavammaksi kosijoiden mielessä.(Lähde: Kustaa Vilkuna. Vuotuinen ajantieto. Otava).

Me Elämys Ämmissäkin nautimme kesästä, koristelemme pihaamme ja teemme keskikesän taikoja. Ämmi nauttii hiippailessaan niityillä ihanien villiyrttien parissa ja Timo on rakentanut kerrassaan sievän pikku-kanalan, jonne on muuttanut Kochi-kukko kahden kanansa kanssa. Tästä innostuneena järjestimme facebook-kisan, jossa haettiin  maailman ensimmäistä kanakummia.
Kukko sai nimekseen Fifty (Shades of Grey), harmaa kana nimekseen Gallina ja valkoinen Blanca (=kanaliemikuutio). Kanakummin tittelin pokkasi näin virolaisen elokuvayhtiön Piret. Elämys Ämmin väki onnittelee voittajaa ja Piretiä odottaa 30 munaa ja virallinen kanakummidiplom
i.
Suunnittelimme  MinByn Susannan kanssa myös Elämys Ämmille ihanan mäntymarmeladin, jota voit ostaa täältä meiltä.

Kesäkuussa emme lomaile vaan meillä tapahtuu paljon ja monenlaista:

Lounasta tarjoilemme tiistaisin klo 11-13 (ilmoitathan tulostasi etukäteen, jotta tiedämme montako lautasta katamme), 8€/henk.

Sunnuntain tuhdit maalaisaamiaiset kesä-heinäkuussa klo 8.30-10.00, hinta 10€/henk.

Mikäli maja- tai leijutelttayöpyminen on jäänyt sinulta vielä kokematta, varaa kesän mieleenpainuvin elämysyö meiltä.
Kesäkurssit:
4.6. klo 18 Tehdään kesäkukka-asetelmia Susannan kanssa

Tule tekemään omat, upeat kesäkukka-asetelmat Elämys Ämmiin. Mukaan oma kori tai astia, johon haluat asetelman tehdä. Voit myös tuoda omia kukkia ja koristeita. Tehdään myös upeita luonnonkukkakimppuja. Kurssin vetäjä Susanna Korte.  Ämmi tarjoaa kahvia ja kukkakakkua. Hinta 20€ + tarvikemaksu.

12.6. klo 18 Ämmin Villiyrtit - jatkokurssi
Jatkoa kevään villiyrttikurssille. Syötävät kukat, lehtipuiden lehdet, mesiangervo, maitohorsma, peltokorte ja jauhosavikka ruoanvalmistuksessa. Opimme, tunnistamme, keräämme ja valmistamme yhdessä illallisen. Hinta 35€/henk, 60€ kaksi kaverusta! Olet sydämellisesti tervetullut villiyrttien lumoavaan maailmaan!

17.6. klo 18 Lemmenrohdot
Yöttömän yön kunniaksi tutustumme lemmenrohtoihin, joiden uskotaan kiihdyttävän seksuaalista viettiä. Selvitämme mitkä kasvit elävöittävät parisuhdetta ja kipinää. Kurssilla käsitellään myös kuukautis- ja vaihdevuosivaivoja ja annetaan ohjeita lemmenruokien ja juomien valmistukseen. Käymme läpi myös parhaimmat juhannusyön taiat. Illan päätteeksi syömme seitsemän yrttiä ja pidämme hauskaa. Tervetuloa! Hinta 40€/henk.​


18.6. klo 18 Tehdään kesäkukka-asetelmia Susannan kanssa
Tule tekemään omat, upeat kesäkukka-asetelmat Elämys Ämmiin. Mukaan oma kori tai astia, johon haluat asetelman tehdä. Voit myös tuoda omia kukkia ja koristeita. Tehdään myös upeita luonnonkukkakimppuja. Kurssin vetäjä Susanna Korte.  Ämmi tarjoaa kahvia ja kukkakakkua. Hinta 20€ + tarvikemaksu.

Merkitse kalenteriisi myös:

 27.7. Klo 15-22 Saunapäivä
Sillä Savumaahinen mukana Ylen kesän 2019 Saunapäivä-kampanjassa. Tunnelmaan pääset kulkemalla Elämys Ämmin luontopolun, jossa tapaat metsänhenki Tapion, Mielikin, metsätontut ja maahiset. Saatatpa törmätä saunatonttuunkin! Ennen savusaunaan astumista saat juodaksesi koivunmahlaa, ainoaa oikeata saunajuomaa. Savusaunassa sinua odottaa kansanperinteen mukaan valmistettu vihta, naisille ja miehille omansa. Voit kastautua kylmäaltaassa, pulahtaa poreissa, sekä herkutella ja parantaa maailmaa sivumaahisessa. Voit saunomisen päätteeksi yöpyä puussa tai vaihtoehtoisesti satumajassa, metsän siimeksessä. Saunomisen hinta 15€/henk. Tervetuloa luomaan muistoja!

Kesäkuun villiyrttivinkkime liittyy luonnollisesti kesäkukkiin:
Kukkien käyttäminen keittiössä on tuttua jo vuosituhanten takaa erityisesti Kiinassa, Kreikassa ja Roomassa. Myös intiaanit käyttivät kukkia ruokana sekä rohtona. Kukilla on maustettu makulikööreitä ja siirappeja, hunajaa, hilloja, hyytelöitä, kakkuja, punsseja, teetä, viinejä, kastikkeita, leivonnaisia, vanukkaita, kermavaahtoja, kala- ja lihapaisteja, patoja, salaatteja, makeisia, juomia... Kukista uutettuja vesiä on käytetty hienostuneina mausteina ja kukkia on käytetty menun lisäksi myös esteettisenä lisänä ruoan koristeluun.

Meillä luonnossa ja puutarhassa kasvaa valtavasti syötäviä kukkia, jolla voit koristella kakut, makuvedet, salaatit ym. Mm. seuraavat kukat ovat syötäviä ja odottavat sinua luonnossa: Ahomansikka, puna- ja valkoapila, kehäkukka, kamomilla, kissankello,  kurjenkello,  kurjenpolvi, krassi, maitohorsma, mesiangervo, kehäkukka, ruusu ja samettiruusu. Sekä ruiskaunokki, sireeni, pelargonia, omenankukka, poimunlehdenkukka ja myöhemmin syksyllä kanervan kukat.

Kerää juhannukseksi 7 kukkaa ja tee niistä upea keskikesän salaatti tai koristele kakku tai tee vaikkapa ihana kukkapizza, jonka ohje sinulle tässä:

Keskikesän kukkapizza:

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
n. 13 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,25 dl oliiviöljyä

 

Täyte:

5 dl pizzakastiketta
5 dl hyvää juustoraastetta
rasia kirsikkatomaatteja

 

Pinnalle

2 pkt mozarellaa
reilu kämmenellinen kukkia: kissankelloa, maitohorsmankukintoja, peltosauniota (saunakukkaa), kurjenpoven kukkia ym.
Ripaus sitruunapippuria

 
Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi. Lisää kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Sekoita kuivahiiva-jauhoseos ja suola veteen. Alusta loput jauhot taikinaan vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Kohota taikinaa noin 15 minuuttia.
Kauli taikina leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi levyksi. Voit tehdä myös kaksi pyöreää tai soikeaa pizzaa. Nosta pohja pellille anna kohota noin 10 minuuttia.
Levitä pohjan päälle pizzakastike, juustoraaste ja puolitetut kirsikkatomaatit.
Paista uunin alatasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia. Ota pizza uunista ja lisää revitty mozzarella ja kukat. Mausta pippurilla. Istu ja herkuttele kaikilla aisteilla.

Muista, että kukilla on myös terveydellisiä vaikutuksia, joten yhtäjaksoisesti samaa kukkaa ei kannata käyttää viikkoa pidempään vaan vaihdella eri kukkia ruokavaliossa.

Me toivotamme sinulle ihanaa, ihanaa kesänaikaa.
t. Sanna ja Timo