Vieraile Elämys Ämmin nettisivuilla

Nuorcamino del Sauvo

tiistai 29. lokakuuta 2019

Marraskuussa marssitaan, sukkaa, kenkää parsitaan!



Pyhäinmiestenpäivää on aikoinaan vietetty marraskuun ensimmäisenä. Uskomusten mukaan pyhäinmiestenpäivän aattona ovat manalan portit olleet auki, jotta kuolleet pääsivät vaeltamaan ihmisten keskuuteen. Mitään meluisaa työtä ei saanut tuolloin tehdä. Kun sauna oli lämmitetty, väki odotti saunaan menoa, koska vainajien haluttiin antaa saunoa rauhassa. Odottelun aikana pöytä katettiin erilaisilla herkuilla. Kun vainajien ajateltiin saunoneen tarpeeksi, siirtyi muu väki saunaan. Emäntä viimeisenä lähtijänä pyysi sitten vainajia käymään pöytään. Uskomuksen mukaan vainajat aterioivat väen saunassa ollessa ja poistuivat talosta, kun väki palasi saunasta.

Meillä Elämys Ämmissäkin valmistaudutaan pyhäinmiestenpäivään, sillä 1.11. klo 17.30–21 on luvassa koko perheen jännittävä Halloweenseikkailu.
Tonttupolku on muuttunut kutkuttavan kamalaksi hirviöpoluksi ja Noitametsän laidalla, Maahisluolan vieressä tarjoillaan Noita Nokinenän kurpitsanlimakeittoa, haamuleipää ja näkymättömyysmehua. Jälkiruokana nuotiolla käristettyjä ällö-karkkeja. Koko perheen tapahtuman tarvitset mukaasi ainoastaan otsalampun, uikkarit ja pyyhkeen, sillä Savumaahinen on lämmitetty ja taikakattila porisee kuumana. Kaiva siis kaapistasi kamalin kostyymisi, koska illan paras pukeutuja palkitaan.
Illan hinta 60 € / perhe (2 aikuista + 2 lasta), sis. seikkailun, savusaunan, pore- ja kylmäaltaan, ruoan ja lapsille pienen lahjan kotiin lähtiessä.
Ilmoittautumiset Timo-Velho tai Ämmi-Noita, puh. 0456690669

Loka-marraskuun vaihteessa on muutakin mukavaa luvassa, sillä 30.10. klo 18 Askarrellaan aikuisten joulukalenteri.
Kalenterimateriaalit ovat kierrätysmateriaalia, joita saa paikan päältä. Mikäli kotoa löytyy esim. kaunista ylijäämä tapettia, etkä ole keksinyt sille käyttää, voit ottaa sen mukaasi ja käyttää sen paikan päällä. Muutkin vahvat paperit käyvät ja kaikki koristeluun sopiva materiaali. Kun olet oppinut tekemään kalenteriin, pussien / rasioiden kokoa voi suurentaa, niin ne toimivat myös lahjapaketteina.
Hinta: 25e / henkilö, 40e / 2 henkilöä
Hinta sisältää pienen iltapalan.
Ilmoittautumiset Sannalle sanna@ammila.fi, mukaan mahtuu 10 osallistujaa.
Ilta toimii luonto- ja ympäristöneuvojaopiskelija Kristinan opinnäytetyönä, johon oletkin mahdollisesti Ämmissä törmännyt.
Lämpimästi tervetuloa!


Lauantaina 2.11. klo 17-22 on kaikille avoin Savusaunailta. Tervetuloa saunomaan maanalaiseen saunaan, kastautumaan kylmäaltaan hyiseen veteen ja rentoutumaan porealtaan hieroviin poreisiin. Saunomisen päätteeksi on hyvä istuskella Sivumaahisessa, johon on katettu pientä purtavaa. Hinta 15 € / henk. + ruokailu lisämaksusta.

9.11. klo 16-18 Tehdään isälle voileipäkakku lasten ja äitien kanssa
Ämmin keittiössä valmiita voileipäkakkupohjia ja täytteitä. Tervetuloa täyttämään ja koristelemaan unelmien voileipäkakku makusi mukaan. Runsaasti täyte- ja koristevaihtoehtoja. Valmiin kakun saat mukaasi. Tarjolla mehua ja keksejä. Hinta 45 € / perhe.

Mikäli olet vailla rauhallista kokoustilaa, persoonallista pikkujoulupaikkaa tai haluat kutsua ystävät koolle viettämään iltaa, Savusaunamme ja maanalainen kokoustilamme on juuri sinun varten. Meillä myös tarjoilut, luonto- ja elämyspaketit järjestyvät toivomuksesi mukaisesti.

Lounasta tarjoilemme tiistaisin klo 11-13, hinta 8 € / henk.

Onnellisten Elämysten vuosi 2020 -kalentereita on vielä jäljellä, hinta 30 €, josta tilitämme 10% kehitysmaiden naisten hyväksi. Raitin Varrelta-seinäkalenterin hinta on 12,50. Ostaessasi molemmat, saat ne yhteishintaan 40 €, sis. postikulut.
Tilaukset sanna@ammila.fi 


Nokileipää leivomme torstaisin ja kuuman leivän voit hakea mukaasi jo aamupäivällä, kauniisti pakattuna iltapäivällä.

Syksyn uutuustuote Ulla-Maija Gracen Ämmille suunnitelma KATAJAINEN löylynhenki on nyt myynnissä. Sauna on osa suomalaisuutta ja metsä osa suomalaista luontoa ja sen historiaa. Eteerisistä öljyistä valmistettu saunatuoksu isänpäiväksi tai pukinkonttiin 15 €: n hintaan täältä meiltä.

Marraskuun villiyrttivinkkimme liittyy isohirvenjäkälään. Jäkälän kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, eli pyydä aina maanomistajalta keruuseen lupa.

Isohirvenjäkäläpaistos
Kerää isohirvenjäkälää puhtaalta paikalta, niin että juuristo jää paikalleen. Ota vain sen verran kuin tarvitset, sillä jäkälä on erittäin hidaskasvuista. Pese jäkälä huolellisesti ja liota miedossa soodavedessä muutaman tunnin ajan. Huuhtele hyvin.
Voitele uunivuoka, asettele jäkälät vuokaan, valuta päälle kevyesti ruokaöljyä, ropsauta päälle yrttisuolaa ja paista uunissa 200 asteessa 20 min.
Isohirvenjäkälästä voit valmistaa keittoa, suklaata, leipää, melkein mitä tahansa! Se sisältää tärkkelystä ja siitä on tehty aikoinaan jopa viinaa. Jäkälä on todellinen selviytymistuote ja todella herkullinen. Jäkälässä vahva umamin maku. Nauti paistosta riistan, perunamuussin tai kasvisten seurana.

Muista sinäkin ulkoilla ja liikkua luonnossa. Metsässä on hyvä ajatella ja antaa ajatuksen lentää. Kalliolla istuessa moni murhe pienenee ja katoaa kokonaan.

Syksyn riemua ja marraskuun iloa sinulle!
T. Sanna ja Timo