Se on niin pienestä kiinni...
Viime viikolla huomasin että päivät
ovat taas hitusen pidempiä,
illat sinisempiä ja
lumen lähtemisen myötä tunsin
kevään ensituoksun sieraimissani.
Pihalla pikkulinnut lauloivat jo.
Keväästä innostuneena päätin kutoa veneeseen maton,
joka kestää kosteutta ja merituulen tuiverrusta.
Poikkesin läheiseen kangaskauppaan, josta
luonnollisesti päätyi mukaani useampikin kassi kuteita.
Kaikkia en todellakaan tarvinnut,
mutta parempi tietysti hankkia varmuuden vuoksi,
sillä joskus niille saattaa olla käyttöä.
(lue: niitä on jo monta säkkiä)
Matto valmistuikin nopeasti mustaan loimeen,
johon kudoin tekokuitua ja punaista vahvaa narua.
Tuloksena herkullinen mustikan ja mansikan sekoitus,
aivan kuten pieni veneemme Dimmakin.
Kangaskaupasta tarttui mukaani kuitenkin paljon muuta:
raahasin salongin sohvien istuimet ja selkänojat kauppaan,
jossa ne saavat tänä keväänä ylleen uudet raikkaat kuosit.
Raitaa selkänojiin,
vaaleaa pellavaa istuimiin,
rauhoittavaa ja tyylikästä
tummaa puuta vasten.
Seuraavaksi on verhojen, tyynyjen ja torkkupeittojen vuoro.
Kotiompelimon kone tulee käymään kuumana tämän kevään.
Mutta työ varmasti palkitsee vaivan,
ja ensi kesänä on mukava purjehtia
uudelleen sisustetulla veneellä.
Vielä piti ostaa veneen sisustukseen sopiva käsilaukku,
tottakai.
Pitäähän vierasvenesatamassa oltaessa,
käsilaukun sopia sisustukseen...
Sitäpaitsi,
se antaa itseluottamusta,
asia joka pitää ehdottomasti jakaa,
jonka vain nainen voi ymmärtää.
Purjehduksia, pisamia,
myötätuulta,
aamukastetta,
iltaruskoa,
niitä odotan.
Dimma seisoo pukeilla pihassa
ja käyn sille päivittäin höpisemässä
ensi kesän suunnitelmia.
Ja se kuuntelee....
Näissä tunnelmissa...
Iloa ja valoa päivääsi!
