Vieraile Elämys Ämmin nettisivuilla

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Haaste


Sain kivan haasteen Susannes White Dreams-blogin Susannelta.
Kiitokset, koitan selvitä tästä jollakin tavoin ;)

1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisia. Liitä myös kuva.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.
3. Huijaa ja muuta haastetta mieleiseksi.
4. Keksi vaikka 10 uutta kysymystä, koska 11 on outo luku
5. Haasta paljon kivoja kavereita, äläkä ole kade, vaikka kaverilla olisikin enemmän lukijoita

Lounais-Suomessa on tänäänkin paistanut aurinko. Kesä on ollut valtavan ihana ja lämmin. Olen tänä kesänä saanut valitettavan vähän aikaiseksi, suurin osa ajasta on kulunut kummalliseen hortoiluun....
 Tämän viikonvaihteen olen viettänyt yksin kotona ja saanut viinimarjat kerättyä ja polttopuut pinoihin. Olen syönyt vain lempiruokaani mannapuuroa ja mustikkakeittoa, eräänlaista luksusta tämäkin...

Ja kysymyksiin...
1. Millainen asuinympäristö on sydäntäsi lähellä, entä millainen se oikeasti on?
 => Asun maalla, korkean kallion laella, metsän keskellä ja vajaat kaksi kilometriä keskustasta. Rakensimme kotimme viisi vuotta sitten ja tämä tuntuu edelleen siltä ainoalta ja oikealta.

Kuva takkahuoneesta, katto ladonlautaa, jossa kuituvalot. Katossa Otava, neitsyen-  ja jousimiehen tähtikuvio. Pohjantähti osoittaa pohjoiseen. 

2. Valitse joku seuraavista kodeista ja kerro valintasi syy: vanha koulu joen äärellä, moderni paritalo kaupungissa, tasakattoinen talo pikkukaupungissa, 70-luvun kerrostalo kaksio kaupungissa, vanha kauppa rintamamiestalossa vai mansardikattoinen huvila meren rannalla?
 => Ehkä tuo viimeinen. Jos olisi mahdollista elää toisin, ajatus olisi ehkä tämän suuntainen...


... pari lammasta, muutama kana ja kuhaverkot vedessä. Pieni punainen purjeveneemme sopisi ihan nappiin tuohon laituriin. Tässä olisi  sellaista pientä kiireetöntä unelmaa.

3. Ostatko sisustustavaroita kaupasta vai käytettynä kirpputoreilta? Mikä on paras ostoksesi viimeisen kuukauden ajalta?
=> Aikaisemmin ostelin paljonkin, kirpputoreilta enimmäkseen, jonkin verran myös sisustusliikkeistä. Nykyään pyrin pääsemään niistä eroon, ajatuksella "vähempi on enempi". 
Eilen kuitenkin mukaani tarttui tämä kaunis kivilintu, joka todennäköisesti löytää paikkansa isovanhempieni haudalta.


Tyttäreltäni sain myös tämän ihanan perhettämme esittävän taulun, joka löysi heti paikkansa seinältämme.


Hänen taitavien kättensä jälki näkyy myös tässä kauhatelineessä.



4. Jos saisit lottovoiton, mitä tekisit sillä ensimmäiseksi?
 => Vähään aikaan en tekisi varmasti mitään ;). Auttaisin lapsiamme taloudellisesti, hankkisin tuon ylläolevan punaisen mökin ja kalaverkot, paistaisin ruisleipiä ja keräilisin niittykukkia...

5. Haluaisitko perustaa esim. eläinten vanhainkodin, miksi ja miksi ei?
=> Miksipä ei.... 


6. Mitkä ovat kotisi hyvät ja huonot puolet?
 => Piha on vielä pikkuisen kesken. Siivoamista ja ikkunanpesua on aivan liikaa. Muuten olen kyllä oikein tyytyväinen kotiini.
Kaksi ehdottoman onnistunutta asiaa kodissamme on


Pyykkikuilu: Yläkerran WC:n tasossa luukku, josta pyykit solahtavat kätevästi alakerran kodinhoitohuoneen kaapissa olevaan pyykkikoriin. Ei siis likaisia sukkia yläkerran lattioilla lojumassa (ja tämä muuten toimii...)


Eteisessä on tilava vaatehuone, johon mahtuu perheen kaikki ulkovaatteet. Tilaa jakamassa peililiukuovet, joiden avulla saa helposti vaatteet pois silmistä ja tämän lisäksi peilit tuovat avaruutta tilaan.

7. Jos perheessäsi on lapsia, millainen olisi heidän mielestään unelmien koti?
=>Hmm... lapset ovat jo omillaan. Poikani asuisi todennäköisesti meren rannalla uudessa (modernissa) omakotitalossa ja tyttäreni on city-ihminen, joka asuisi kaupungin keskustassa kattohuoneistossa mahdollisimman helposti ja mukavasti.

8. Kerro kuvin ja sanoin kotisi kamalimmasta nurkasta.
 => Kaipa ne ovat nuo meidän varastot. Kannan niihin jatkuvasti enempi tavaraa kun mieheni ehtii siivota (ei kuvaa saatavilla ;))

9. Mikä seuraavista Finelin kahvipannuista sopisi parhaiten sinun kotiisi?


=> Ehkäpä tuo sininen.... ainakin sinne unelmien taloon...



 "Lempipannuni" on keväällä Luxemburgista ostettu Villeroy Bochin viheltävä villiruusu- teepannu

10. Tulisitko luokseni kylään, jos kauniisti pyytäisin?
=> Tulisin, aivan varmasti tulisin!

Haastan mukaan seuraavan blogin:

Kaikulanrinne, lemppariblogini, ystäväni, sisustuksen ammattilainen  ja tehopakkaus, sekä kolmen pienen lapsen äiti Sanna A:n

Tämän haasteen saa napata mukaansa ken haluaa !




Hyvää ja rentouttavaa pyhää kaikille!


 

1 kommentti:

  1. Voi olipas mukavaa kun jaksoit vastata haasteeseen! Mukavaa luettavaa ja ihania kuvia kodistasi :)
    Oikeen ihanaa huomista päivää sulle!

    VastaaPoista